keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Juhannuselekanssia

Oluet on juotu ja makkarat käristetty.
Eikä edes poltettu yhtään reikää teryleenipaitaan juhannuskokossa.

Lumppujen vakituinen lukijakunta osaa arvostaa keskikesän juhlaa, ja pukeutua sen vaatimalla arvokkuudella, mukavuudesta tinkimättä. Etenkin silloin, kun juhlaa vietetään kartanoistaan tunnetussa Savon Pariisissa.


J. löysi kaappinsa pohjalta ihastuttavan laventelinsinisen kukkamekon. Sen yhdistäminen mustaan ja hopeanhohtoisiin Crokseihin tekee lookista valmiin vaikka sitten sinne Ihan-Oikeaan-Pariisiin, Seinen rantojen taiteilijoiden muusaksi. Keijukaismainen kampaus viimeistelee elekanssin.


K. luotti mittumaarin asussaan suomalaiskansallisiin perinteisiin: iloisiin kirjottuihin kuvioihin housujen lahkeissa ja palmikkoneuloksisiin villasukkiin. Kansan(tanhuaviin) maisemiin vie myös Isot-merkkihuppari.


M. vannoi juhannusaattona mukavuuden ja iloisten värien nimeen. Nappiverkkarit herättävät nostalkisia tunteita kaikissa 80-luvulla syntyneissä, ja Reinot kelpaavat nykyään vaikkapa yökerhon tai muun klupin lattialle. Aurinkoa asuun tuo ihastuttavan oranssi huppari, joka myös savunhajullaan häätää pois arimmat itikat.

Mihin luottivat juhannuselekanssissaan Lumppujen lukijat?
Perinteisiin, vai uusiin trendeihin?

Kesän hotit tutut ja popot..


Näin virkanaisena on nykyisin suhtauduttava
riittävällä vakavuudella ja huolella esimerkiksi
moitteettomaan ja muodinmukaiseen
pukeutumiseen. Sikäli kuin Welhotar on iipeitä
seurannut, hoteinta hottia ovat tutut!
Tutu sopii jokaiselle ja kokoja riittää, löytyi jopa
koko Welhotarta Suurempi =D













Tutu on näppärä käyttää sellaisenaan tai tiukkojen neonväristen
leggareiden kanssa.

Mikä estää myös käyttämästä jotakin
muuta kivaa ja erilaista, vain
mielikuvitus on tutujen rajana!

Ainahan voi vilauttaa.
Jokaiselle siis jotakin.
















Ja ettei totuus unohtuisi Welhottarelle
hoteinta ja kuuleinta muotia ovat kissikenkät,
joita saa myös erilaisia värejä ja kuoseja - kaikkea kaikille.
Ohessa esimerkkejä siis toisiinsa sopivista ja sopimattomista tutuista ja kissikenkistä. Jokainen valitkoon suosikkinsa - voittaja saa ihan itse ostaa omalla rahallaan ne mistä vain haluaa! Eikö olekin upea palkinto?

Ai niin - toivottavasti miehet nyt katsovat kissikenkieni perään! Tutun lumoihin en ole vielä uskaltautunut, mutta ne kesälomarahat, hmmmm....