maanantai 27. lokakuuta 2008

Vaatteet kertovat - Vaateskooppi 4/6

Vaateskoopin neljännessä osassa pääsemme kurkistamaan vaakojen ja skorpioni-ihmisten vaatekomeroihin. Vaakaihmisille tapahtui nyt suuren suuri vääryys kun Skooppi ilmestyy heidän syntymäpäiviensä jälkeen, mutta koska he omaavat niin suuren määrän luontaista intelligenssiä, on oletettavaa, että tämä pikkuruinen viivästys ei kuitenkaan syökse heitä murheen syvään laaksoon .


VAAKA

Motto:

Aforismit, mietelmät, joiden alalla minä olen ensimmäinen saksalainen mestari, ovat ikuisuuden muotoja; minun kunnianhimonani on lausua kymmenessä virkkeessä se, minkä muut sanovat kokonaisessa kirjassa, ja se mitä muut eivät sano kokonaisessa kirjassa. - Friedrich Nietzsche

Kirjallinen hahmo: Nyyti
”Nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: Hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois hälle näin: yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.” (Tove Janssonin hahmo)


Aamuisin saa pukea jo lämpimän takin päälleen ja joutunee ehkä raaputtelemaan jääriitettä autonkin tuulilasista. Aurinko saattaa vielä lämmittää päivisin hyvinkin kesäisesti, mutta syksy tuoksuu ja talven tulo. Syyspäiväntasauksen hetki on koittanut, yö ja päivä ovat hetken samanmittaiset, ja siitä siis alkaa älyynsä luottavien Vaakojen aika. Yöt pitenevät pohjoisessa ja luonto valmistautuu talveen, jolloin yölämpötilatkin putoavat jopa pakkasen puolelle, ainakin täällä Pohjolassa. Eläinten (lintujen, hyönteisen ja monien nisäkkäiden) elintoiminnot hidastuvat tai ne muuttavat sinne, missä on tarjolla ruokaa ja lämpöä. Puidenkin aineenvaihdunta muuttuu ja ne pudottavat lehtensä. Luonto siirtyy lepovaiheeseen, ihminenkin kääntyy luonnosta poispäin: harrastuksiinsa, opiskeluihin sekä muuhun sosiaaliseen toimintaan. Kun syksyn sato on purkitettu, pullotettu ja pakastettu ja kannettu perunasäkit kellariin, ja siten on varmistettu eloonjäämisen jatkuvuus, niin ihminen voi alkaa kehittää itseään luonnosta riippumattomana olentona. Vaaka on ainoa astrologinen merkki, joka ei edusta mitään elollista olentoa vaan esinettä: puntaria.


He pärjäävät yleensä hyvin työelämässä. He ovat myös esteetikkoja, raivostuttavaan pedanttisuuteen saakka ja haluavat tulla huomatuiksi, hieman toisella lailla kuin draamantajuiset leijonat, mutta rakastavat yhtälailla keskipisteenä olemista. Vaa’at osaavat laiskotella ja heitä täytyy aina jonkun toisen tuuppia omiin hommiinsa. Vaaka on ihana ja huomaavainen ihminen ollessaan tekemisissä ystäviensä ja tuttujensa kanssa, mutta parisuhteessa hänestä paljastuu kokonaan toinen luonto: tarve määräillä. Vaaka on ylettömän sosiaalinen, pinnallisuuteen asti, eikä viihdy pitkiä aikoja yksin. Ilman parisuhdetta Vaaka tuntee olevansa täysin pihalla. Hän on epävakainen luonne ja saa sisäisen puntarina heilahtelemaan puolelta toiselle, kunnes lopulta ei itsekään tiedä, mistä oikein moinen vatkaaminen sai alkunsa. Asioista ja ajattelusta katoaa niin pää kuin häntäkin. Epäitsenäisyys johtuu juuri tuosta useiden vaihtoehtojen puntaroinnista, ja on suoraan sanoen ihme, että he saavat aamulla vaatteet päällensä. Alttius ulkopuolisille vaikutteille ja myös äärimmäisten vaihtoehtojen kokeileminen saa lähimmäisten pulssin nousemaan ja tempauksillaan hän ajaa heidät joskus hermoromahduksen partaalle. Kompromissien kanssa taiteilu johdattaa Vaa'an monesti umpitilaan, josta ei enää kompromissilla päästäkään ulos vaan hirveällä rähinällä. Hänessä asuu suuri idealisti, joka tähtää yksilöiden ja ryhmien vuorovaikutuksen lisäämiseen. Vaikka Vaaka luulee olevansa diplomaatti, niin harvoin hän sitä pohjimmiltaan kuitenkaan on.


Vaatekaapista löytyy:

Koska rakkaus ja parisuhteen solmiminen on tälle merkille niin syvä perustarve, se todennäköisesti näkyy myös hänen vaatekaapistaan. Hän pyrkii miellyttämään ja koreilemaan myös vaatteillaan. On hyvin mahdollista, että hänen vaatekaapistaan löytyy enemmin Louis de Vittonin suunnittelema pusero kuin Euro-Marketin rekistä alennuksella ostettu puolalainen paita. Jos rahapussin suu on tiukalla, hän etsii kirpputoreilta ja nimenomaan merkkivaatteita. Vaaka pukeutuu estetiikan mukaisesti, sievästi, keikarimaisesti tai sieväksi, niin ja siksi että voisi miellyttää Häntä. Laatuvaate merkitsee hänelle merkkivaatetta, jonka voi mainita kaikilla kutsuilla ja seurapiireissä, joihin hän ikään kuin vahingossa etsiytyy.



SKORPIONI

Motto: Ei kuolema vaivaa minua. Kuolen mielelläni, mutta en juuri nyt, minun on ensin siivottava talo. (Astrid Lindgren)

Kirjallinen hahmo: Tuoni (Jose Sarmago: Oikukas Kuolema)


Nyt eletään jo tiukasti syksyn sylissä ja syysmyrskyt riepottelevat; puut ovat paljaat ja alastomat, elämän aktiivisuus kääntyy sisäänpäin. On ikävimmät säät ihmisen kannalta: sataa, myrskyää, on loskaista ja pimeää. Kasvukauden jätteet kuten lehdet, kukat ja kuollet puut pääsevät mikrobien, sienien ja bakteerien ravinnoksi. Ne imevät elinvoimansa maatuvista orgaanisista aineista ja lahottavat ne takaisin osaksi maan uudistuvaa voimaa. Eläimet vetäytyvät talvikoloihinsa, jotkut nisäkkäät alkavat etsiä talvehtimispesää ja kasvien sekä kukkien eloonjäävät rihmastot sekä siemenet jäävät turvaan maanpinnan alle. Ihmisen maailmassakin valmistaudutaan talveen, se voi merkitä vetäytymistä yhä syvemmälle psyyken pohjamutiin, josta etsitään voimaa ja syvyyttä. Tämä muhinta tuo pintaan psyyken muilla tasoilla sulatettua ainesta. Ollaan tultu Skorpionien aikaan.


Syksyn edetessä illat käyvät pimeämmiksi ja ihmisetkin seilailevat syvissä vesissä. Mikään ei ole enää itsestään selvää, koska pitkien pimeän aikana asiat tuntuvat muuttuvan arvaamattomalla tavalla. Elämän alkemialliset salaisuudet nousevat näkyviin jokaisessa Skorpionissakin, elämää suuremmat mysteerit ovat löytäneet innokkaan sekä väsymättömän tutkijan. Tavanomainen elämä ei kiinnosta kunnon Skorpparia ja niinpä hän paremman puutteessa saattaa suurentaa kärpäsestä härkäsen tyynnyttääkseen tarvettaan päästä sisälle elämän ja kuoleman salaisuuksiin.


Aina kun jokin uusi alkaa, täytyy myös jonkin kuolla pois. Skorpioneilla on alitajuinen tarve jatkuvaan uudistumiseen ja jatkuvaan muutokseen elämässään. Pinnallinen elämä ei mahdu Skorpionin maailmaan.

Skorpioni on intensiivinen sekä syvällinen, hänen tunteensa, ajattelunsa ja asenteensa ovat usein ulkopuolisilta piilossa. Tarve päästä pinnan alle omiin syvyyksiin tai asioiden todellisiin syihin on toiminnan johtomotiivi, kuten kirjallisuudessa asia ilmaistaan. Uudistumishalu ja jatkuva psyykkinen käymistila on tyypillistä hänelle. Hän tarvitsee syvällisiä peruskokemuksia ja energioiden vaihtoa ihmisten välillä sekä suhteessa koko elämään. Seksuaalisuuden ovat varmaankin skorpionit keksineet, koska niin voimakkaasti hän nämä energiat kokee.


Skorpionin elämässä täytyy koko ajan tapahtua jotakin enemmän tai vähemmän dramaattista jotta hän voisi tuntea elävänsä. Ystävät ja harrastukset saattavat vaihtua joskus tiuhaankin tahtiin, mutta sehän toki kuuluu asiaan kun on Skorpionista kysymys. Parisuhde Skorpionin kanssa ei ole heikkohermoisten puuhaa, sillä vain itsetietoinen ja henkisesti kypsä tyyppi pystyy vastaamaan Skorpionin haasteeseen. Skorpionin kanssa ei saa lähteä pelaamaan altavastaajana sillä tällainen kumppani tullaan tuomitsemaan syylliseksi mitä hirveimpiin väärinkäytöksiin Skorpioni raukkaa vastaan ja seurauksena on ikuinen häpeä ja karkotus Skorpionin valtakunnasta.


Vaatekaapista löytyy:

Koska skorpionia saattavat vaivata tavallista useammin virus- ja bakteeriperäiset sairaudet niin hänen on terveenä pysyäkseen pukeuduttava lämpimästi kylmänä vuodenaikana. Joten vaatekaapista kaivetaan syksyn loppupuolella ja talven tulon tunnelmissa villapaidat ja sukat esille. Skorpioni rakastaa tummia värejä: mustat nahkasormikkaat ja nahkatakki ovat ehkä hänen lempivaatteensa, ja ne hän pukee päällensä kun myrskytuuli ruuvaa päätä irti hartioista. Ehkä hänellä on myöskin intohimon punainen huivi, jonka hän heilauttaa huolettomasti olkansa yli tarpoessaan pimenevissä salaperäisissä illoissa.




5 kommenttia:

antaudu kirjoitti...

Kiitos runsaasta kuvauksesta. Sitä kai skorpioni vaatii.

Villasukat ovat kovassa käytössä, päällä usein mustaa, nahkatakki vielä iso haave.

Väreinä lisäksi keltainen, oranssi, violetti ja vihreä, ei ikinä sininen, yök.

Täytyy vielä sanoa, että skorpionikin ikääntyessään seestyy, hurjuus ei katoa, mutta pehmenee.

Hyviä vointeja kaikille muille skorppreille!

Hirlii kirjoitti...

hevillä ei häviä lienee skorpparin keksintöä :)

perusteellista ja luotettavaa väkeä.

SusuPetal kirjoitti...

Onko muuten tietoa, ovatko Scorpions-bändin hemmot skorppareita?

Hirlii kirjoitti...

jaa-a, ei ole tietoa, mutta saattaisihan heistä joku ollakin...

juanita kirjoitti...

hei lumput ja terveisiä madridista, minulla on teille tunnustus blogissani! :)