maanantai 3. toukokuuta 2010

Karvaisia sääriä ja piukeita peppuja!


Tulevan kesän kohokohta on lähestymässä huimaa vauhtia. Kyseessähän on tietysti joka lumpun kuolauskuukausi eli jalkapallon MM-kisat 11.6.–11.7. Kisat pidetään jossain, ihan sama missä. Pääasia, että ruutuun tulvahtaa taas mieletön määrä karvaisia, lihaksikkaita reisiä, piukkoja peppuja, pinkeiksi treenattuja yläkroppia ja viimeisten trendien mukaisia hiuskuontaloita.

Kisakuntoon kannattaa alkaa panostaa jo tässä vaiheessa, jotta kuntohuippu osuisi oikeaan kohtaan. Jääkaappi on syytä täyttää äärimmilleen mieluisilla juomilla ja makkaralaaduilla. Ottelut tulevat siedettävään aikaan eli klo 14.30, 17.00 ja 21.30, joten töistä ei tarvitse olla koko päivää pois. Riittää, kun lounaan jälkeen sairastuu.

Beetasalpaajaresepti kannattaa pyytää lääkäriltä ajoissa, jotta esimerkiksi Italian tai Brasilian pelaajien pohkeet eivät räjäyttäisi sydäntä kokonaan. Verenpainemittari on hyvä asettaa siihen sohvan viereen, jotta voi seurata huippulukemia ja lääkitä itseään tarpeen mukaan, kun Espanjan suklaasilmät heittävät paidat pois tehtyään maalin.

Käy optikolla. Nyt on viimeinen hetki korjata huono näkö ja hankkia uudet lasit, jotta näet selkeästi humalatilastasi huolimatta Kamerunin pelaajien säihkyvät sääret.

Varmista, että kamerassasi on akku täynnä ja muistikortti tyhjä, jotta saat ikuistettua teeveeruudusta Kreikan pelaajien hohtohampaiset hymyt.

Mikäli olet perheellinen lumppu, lähetä perhe mökille tai maailmalle kisojen ajaksi. Näin varmistat, että saat kuolata rauhassa, eikä sinun tarvitse kuunnella sarkastisia huomautuksia, jotka eivät hymyilytä ketään.

Ole valmis, kisat alkavat kohta!






11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En muuten ole kauhean kiinnostunut pohkeista ja pepuista, mutta Kreikan ottelut on katsottava.
Sillä hehän ovat kuin omia lapsia. Niitäkin sai elättää itsensä kipeäksi.

Iisi

SusuPetal kirjoitti...

Totta, Iisi! Meidän poikia! Toivottavasti voittavat ja tekevät paljon maaleja ja heittävät paitoja pois!
Miksei housutkin.

P.Olka kirjoitti...

Suomen osuus maksettavaksi on niin suuri, että vaadin KAIKKI POIS ;D Mutta itsehän saa olla karvainen ja vaikka mitä.... kö?!

BLOGitse kirjoitti...

Juu kaikki pois ja kohta Espanjalaiset ja Portugalilaiset seuraa Kreikan hyvaksi havaittua mallia!
Algerialaiseen Messiin olen tutustunut taalla. Siis tv:n valityksella. Siina vasta heppu!

BLOGitse

SusuPetal kirjoitti...

P.Olka, saa ja pitääkin olla karvainen itsekin!

Messi on hyvä, BLOGitse.

Anonyymi kirjoitti...

Ei karvaiset peput kenellekään kelpaisi?

SusuPetal kirjoitti...

Anonyymi, miksipä ei.

Arjaanneli kirjoitti...

Tää on ihan into piukeena tästä uudesta "näkökulmasta" tähän muuten nii hohhoijaa-lajiin!
Nythän mä vasta hokasin, et ite pelistä ei tarttekkaan mitää ymmärtää! Riittää että on silmää kauneudelle.
Kyllä on sitte hiano laji :)
..ja huamasin, että ne tuomaritkaa ei oo mitää kovastirumia....

SusuPetal kirjoitti...

Arja-Anneli, oli ihana opastaa sinut urheilun pariin!

Anonyymi kirjoitti...

Ei kiinnosta, muttu juttu oli niistä hauska. Alkoi tuntua pornoluolalta koko kisat olohuoneen nurkassa =)

SusuPetal kirjoitti...

Kuukauden ajan siis pornoa, Marjaisa!