sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Pinkkiä etsimässä


Elegia vaati Lumpputoimittajia ja lumppulukijoita esittelemään pinkkejä asusteita. No, minulta ei todellakaan löydy yhtään vaaleanpunaista rytkyä. Vanhat, hennon roosan väriset mummokalsarinikin olen jo aikoja sitten vaihtanut puuterin värisiin Sloggeihin.


Minun oli siis etsittävä muuta pinkkiä rekvisiittaa osallistuakseni tähän haasteeseen. Etsintä oli perusteellista, uuvuttavaa ja laihan tuloksen tuottavaa, mutta sain kuin sainkin kuvattua ne muutamat vaivaiset pinkihtävät esineet, joita minulta löytyy.


Manalle menneen joulukuusen kuivahtaneiden neulasten joukosta löysin pölyn peittämän, pinkillä koristellun piparin. Pyyhittyäni enimmät tomut piparista siitä tuli oikein herkullisen näköinen.

Tuhosin kyllä todisteet syömällä.

 

Jostain syystä minulla on vaaleanpunaista kynsilakkaa. Peräti outoa, sillä lakkaan varpaankynnet aina mustalla, veren punaisella, sinisellä tai vihreällä. Miksi ihmeessä minulla on barbie-kynsilakkaa?

Ehkä jotta saisin lisäkuvan alla olevaan kollaasiin?

 

Tarrapaplarit ovat Paholaisen keksintö. Sen verran muistan ajalta, jolloin olin nuori ja minulla oli hiuksissa 120 % enemmän pituutta, tuuheutta ja kosteutta. Paplarit ovat kyllä kivan näköiset kuvassa.

 

Työpäivän jälkeen on upeaa sukeltaa kuplivaan kylpyveteen, ummistaa silmänsä ja antaa väsymyksen, stressin ja kireyden valua viemäristä alas. Pieni hemmotteluhetki arjen keskellä saa olon tuntumaan siedettävämmältä. Vaaleanpunaisessa pumppupullossa on kylpyvaahtoa. Se pullo on ainakin 10 vuotta vanha, eikä vieläkään näy merkkejä siitä, että aine pullon sisällä loppuisi.

Ehkä minun pitäisi kylpeä useammin?

 

Pirtsakka piparminttukeppi piristää pienen pimun perjantaita eli se kelpaa Lumpullekin.

 

Pinkki donitsi on muisto ajalta, jolloin hiuksissa oli todellakin enemmän pituutta, kuohkeutta ja elinvoimaa. Jostain syystä sidoin ne huippuhiukset tiukalle nutturalle.

Onneksi ei enää kiristä niin paljon.

 

Valvominen, tupakansavu, kevyehkökin ryypiskely ja yleinen angstaus saavat silmät punertamaan mukavasti. Kokeilkaa, jos ei teiltä muuta pinkkiä irtoa!


-SusuPetal




17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja asusteita, pinkki sydämeni huokaisee. En päässyt edes asusteisiin saakka, kun pinkkihaasteeseen osallistuva postaukseni täyttyi muutenkin. Lumppuja ja Lureksia ihailevana lukijana halusin osallistua, joten vaaleanpunaista piisaa. Kiitos ja anteeksi ja olkaa hyvä!

SusuPetal kirjoitti...

Kirsi-Maria, kävinkin katsomassa pinkkiä taivastasi. Kiva, kun haaste inspiroi!

Anonyymi kirjoitti...

Ollapa nyt teini-ikäinen niin voisin kuvata koko huoneeni kaikkien nähtäväksi. Tai ei sittenkään. On niin hyvä olla vanhentunut ja viisastunut aikuinen ;D

Elegia kirjoitti...

No onhan sinulla pinkkiä vaikka kuinka! Tuollaisen määrän jälkeen pistää väkisinkin epäilemään, että siellä garderoobissa on kuitenkin salaa pinkkejä pukimia (kun kerta kynsilakkaakin oli pinkkinä!!!).

Tosi riittoisaa tuo kylpyvaahtosi, kyllä ennen tehtiin tuotteet kestämään :D

Mullakin olis tarrapaplareita. Kerran kokeilin ja siitä tuli sellainen sotku aikaiseksi, etten toiste kokeile. Huh, pelkkä ajatuskin sattuu :(((

SusuPetal kirjoitti...

Joo, Iiris, sitä on vanhentunut ja muuttunut mustemmaksi:)

Elegia, tarrapaplarit ovat tosi swyvältä. Onneksi hiukset harvenevat sitä vauhtia, että kohta riittää pelkkä kallon kiillotus!
Tai ehkä laitan sen pinkin lierihattuni suojaamaan päätä:)

Hannele på Hisingen kirjoitti...

No täältäpä löytyy.

SusuPetal kirjoitti...

Kaikkea löytyy, Hannele.

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Voi miten ihquja juttuja. Niin tyttomaisia tavaroita. Mun pitaakin heti soittaa miehelle toihin, etta ostaa mulle punkkua. Ma haluan heti kokeilla noita pinkkia silmamunia! ;D

SusuPetal kirjoitti...

Ihkutetaan kaikki ja juodaan punkkua!!! Kiva tapa viettää tiistai, Itkis!

Anonyymi kirjoitti...

Eikun rose-viiniä, teemaan sopien. ;)

SusuPetal kirjoitti...

No niin, tietenkin! Rosee!

Pink Links kirjoitti...

Sain sellaisen käsityksen, että luulit sivuillani ollutta vauvanruokajuttua vastaukseksi Elegian haasteeseen. Se oli vanha juttuni, jonka olin postannut ennenkuin ilmoittauduin tähän.

Kirjoitan varsinaisen haastepostaukseni ensi yönä.

Pipari on hauskin pinkkisi!

Valkoiset rytkyt värjäytyvät pesussa helposti pinkeiksi. Siinä pinkki vinkki sinulle! :)

SusuPetal kirjoitti...

Sekin oli pinkki se vauvaruoka, Taika, mutta kiva, jos tulee lisää!

Äh, minulla ei ole valkoisiakaan vaatteita, eikä oikeastaan punaisiakaan:(

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Löysitpä monta kivaa.

SusuPetal kirjoitti...

Yllättävän monta, Hannele!

Anonyymi kirjoitti...

Oletko nähny mun kenkiä...

SusuPetal kirjoitti...

Vau, pinkit!