keskiviikko 25. helmikuuta 2009

KEVÄT ON ILOISEN SISUSTUKSEN AIKAA!


Kevät keikkuen tulevi ja kohta keikkuvi moni Lumppu kunhan terassikausi jälleen alkaa. Ennen hurmaavaa hoohetkeä tulee suorittaa vuosihuolto ja katsoa, että kuntopiikki on kohdallaan, eikä suinkaan päästää itseään valumaan ylikuntoon.

On siis aika antaa muutama vinkki, joiden avulla voi hyödyntää kodin nurkkiin kerääntyneet, toimettomina kaamoksessa talvehtineet kuntovälineet. Ei siis todellakaan ole tarkoitus rasittaa itseään millään turhalla liikunnalla, vaan sisustaa koti kivasti.

Jumppapallosta saat pirtsakan rahin jaloillesi. Voiko mikään olla suloisempaa kuin lötsähtää töitten jälkeen tai heti aamusta sohvalle ja nostaa jalat kimmoisalle pallolle! Siinä päivän tai yön aikana turvonneet jalat pienenevät jälleen lähes normaaleiksi. Jos huvittaa, varpaita voi vähän heilutella vierenkierron parantamiseksi, mutta pakko ei ole.


Iloisen väriset käsipainot piristävät kummasti ja alkutalven alakulo saa kyytiä. Käsipainoja ei kannata nostella sen ihmeemmin, sillä ne painavat ihan älyttömän paljon. Painot ovat mukavan näköiset kirjahyllyssä. Niiden yksinkertainen, lähes minimalistinen kauneus ravitsee mieltä. Näkökokemuksen esteettisyys antaa voimia ja henkistyminen pääsee hyvään vauhtiin.


Tasapainolautaa voi käyttää pikanttina sohvapöytänä. Laudan päälle ei kannata lastata painavia tuoppeja, sen sijaan pikkusuolaiset pysyvät vallan mainiosti tarjolla ja käden ulottuvilla.

On siis ihan turhaa vaipua epätoivoon ja miettiä tuskaisena miten hyödyntää kaikki stepperit, crosserit ja shaperit, joita on tullut heikkoina hetkinä ostettua. Kun päästää irti pakkomielteestä, että hankitut välineet ovat liikuntaa varten, on jo uudella, luovalla tiellä!


-SusuPetal 


40 kommenttia:

juanita kirjoitti...

nuo kirjapainot toimisivat hyvin tukinakin, jos kirjat sellaisia sattuisivat kaipaamaan ;D

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpäs täällä nyt jalkoja esitellään..

SusuPetal kirjoitti...

Tässä tapauksessa painot eivät mahdu kirjojen väliin, Juanita, mutta aloittelevan bibliofiilin hllyyn tuo on loistava idea!

Hieman on mustasukkaista touhua, Ano!

Tiina kirjoitti...

Mulla on eteisessä kuntopyörä, joka toimii erinomaisena naulakkona ulkovaatteille!

SusuPetal kirjoitti...

Vau, juuri oikea asenne, Tiina! Talvella kuntopyörän voisi myös nostaa parvekkeelle tai pihalle ja kiinnittää siihen kivan näköisiä valoja! Tosi söpöä!

Anonyymi kirjoitti...

Olenko siis käynyt aivan turhaan punttisalilla säännöllisesti vuoden 1982 lokakuusta alkaen? Nyt kyllä ketuttaa ja raskaasti.

SusuPetal kirjoitti...

No, voi harmi, Pekka! 27 vuotta ihan tuosta noin harakoille! Nyt äkkiä kuntoiluvehkeet sisustuksen iloksi!

Crane kirjoitti...

Nojoo, jumppapallo jalkatyynynä on jo käytössä, mutten olisi keksinyt asetella käsipainoja hyllyn koristeeksi. Ehkä värin vuoksi...Pinkki kun ei nyt vaan ole mun tyyliä... oikein piristäviä sisustusvihjeitä!

Anonyymi kirjoitti...

Entäs appiukolta peritty vanhanaikainen, vieterivetoinen soutulaite, joka nyt piileksii suotta sohvan alla?
Olisiko sen suhteen mitään hyviä ehdotuksia?
Jumppapallon, käsipainot, ja kuntopyörän olen käsittääkseni tämän mukaan jo jokseenkin oikeaoppisesti saanut sijoitettua sisustukseen, eikä painonnostopenkkiä yläkerrasta kukaan kuitenkaan näe.

SusuPetal kirjoitti...

Onneksi käsipainoja myydään lähes kaiken värisinä, Crane, löydät varmaan oman sävysi, joka täydentää feng shuisi!

Tienpäällä, soutulaite kannattaa nostaa pystyyn, niin siitä saa sellaisen funkkismaisen retrohtavan vaatetelineen. Tosi kiva, että olet jo hyödyntänyt muita kuntoiluvälineitäsi iloiseen sisustukseen!
Sen painonnostopenkki kannattaisi kyllä kantaa alakertaan -siitä tulee erinomainen kukkateline! Kukkia ei välttämättä tarvitse ostaa, jos ei satu olemaan, penkillä voi myös säilyttää jätepaperia ja kirjoja -kirjoilla luodaan kotiin viihtyisyyttä ja tunnelmaa ja kirjat kertovat kulttuurikodista!

Anonyymi kirjoitti...

Sinä tiedät!

SusuPetal kirjoitti...

Ai, tiedän vai, Lepis???

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Noin, tykkään kun on monikäyttöä.

SusuPetal kirjoitti...

Se on kyllä kätevää, Hannele!

Anonyymi kirjoitti...

Ei, ei, kun tämä soutulaite on se antiikkinen pikkuinen vieterimalli vaan! Sellainen täysin selkärangaton, niin sanoakseni.

Toisaalta jos naulaisi sen seinälle, ja väittäisi pokkana moderniksi taiteeksi?

SusuPetal kirjoitti...

Ai niin, sellainen, tienpäällä. Joo, ehdottomasti seinälle! Sehän on todella hieno!

Cerisier kirjoitti...

Ooh, meillä on varmaan superhyvä fen shui kun kirjahyllyssä on kahdet vaaleanpunaiset käsipainot! Jumppapallo ja soutulaite puuttuu, mutta oon havainnut että lenkkarit on lapsiperheessä ihan pop: ne toimii sekä nukkien, ponien että muiden lelujen veneinä, sänkyinä ja koteina sekä hiuspampuloiden ja pinninen säilytyspaikkoina (tää vika sopii tietysti myös aikuisille).

SusuPetal kirjoitti...

Teillä on kyllä asiat tosi hyvin, Cerisier! Lenkkarit ovat todella hip, niistä saa kivan, pikantin silauksen sisustukseen! Varsinkin lapsiperheissä, joissa joutuu joskus tinkimään trendeistä (miksi ihmeessä, kysyn vaan!), lenkkarit tuovat juuri Sen Jonkin piristämään harmaata arkea!

Vintage Girl kirjoitti...

Heh, ihanaa että joku muukin sisustaa jumppavälineillä =o)) Minulta puuttuu vielä tuo jumppapallo, koska haluan sen kullanvärisenä. Se nimittäin sopisi sisustukseeni ja voisin piilottaa sen sievästi nurkkaan näyttämään enemmän taide esineeltä kuin kuntoiluvehkeeltä. Kultainen jumppapallo sopisi jetsulleen Art Deco piirongin viereen.

Pahin kuntoiluhärvelimuisto löytyy lapsuudesta: äiti halusi tv-myynnistä sellaisen narujipon joka kiinnitettiin oveen. Sitten mentiin makaamaan lattialle ja narujen päässä oli lenksut joihin laitettiin kädet ja jalat. Sitten käsillä nosteltiin jalkoja, yhdessä tai erikseen. Isä oli nuuka mies eikä ostanut kaupasta kallista kuntoiluvehjettä vaan kävi rautakaupasta hakemassa tarvikkeet ja teki härvelin itse....

SusuPetal kirjoitti...

Kullanvärinen jumppapallo olisi todellakin chic ja ilmiselvästi taide-esine! Art decon kanssa juuri passeli.

Minäkin muistan nuo narut, jotka kiinnitettiin kahvoihin, muistaakseni naru oli oranssia muovipunosta, mustat lenksut käsiä varten. Jep, siinä sai jalka kyytiä...
Pihi mies kyllä isäsi, mutta miksi ostaa, jos voi tehdä itse:)

Pbl kirjoitti...

Mul on ihan samanlaine tasapainolauta :-D

SusuPetal kirjoitti...

Vau, olet todella trendikäs, Choco!

Arjaanneli kirjoitti...

Mulla on Jane Fondan jumppavideo, joka on pelastanut pulasta useammin kuin kerran!
Video pyörimään ja piltti sitteriin. Jaksoi ihmeellisen kauan tillittää Janea, jolloin minä sain rauhassa tutustua jääkaapin sisältöön ja lukea hömppälehtiä! Suosittelen!

SusuPetal kirjoitti...

Tuohan on aivan uskomattoman hieno vinkki, Arjaanneli! Ei kukaan ole niin kekseliäs kuin vanhempi!

Tuli mieleen, että kun piltin haluaa nukkumaan, voisi laittaa pyörimään vaikka joogavideon, sillai niinku rauhoittava efekti.
Ja sitten saa syödä ihan rauhassa taas!

Elegia kirjoitti...

Onpa sinulla tyylikkäät painot! Minulla on sellaiset rumat mohkäleet (ihan on neljä yhteensä: tietty mustat ja siniset!!!), joita ei oikein kehtaa esillä pitää, jos vaikka tulee vieraita (viimeksi tuli vieraita joskus vuosi sitten). Mustat goottipainot tosin toimivat verhopainoina (ettei verho liiku tuulessa, se on ärsyttävää nimittäin!).

Mutta mikä on tasapainolauta? Sellaisen haluan ehdottomasti. Joskus tulee vedettyä viiniä aika MONTA lasillista ja silloin olisi kyllä hyvä, jos olisi tasapainoalusin alla!

SusuPetal kirjoitti...

Painot on kyllä tosi kätevät verhonpainikkeina ja goottilook on aina niin kohtalokasta.
Kyllä sinun täytyy, Elegia, ehdottomasti hankkia tasapainolauta, ilman sellaista ei kannata kännäillä!

Pink Links kirjoitti...

Hauska juttu!

Painavaa asiaa, mukavan kevyttä luettavaa.

Hauskaa naistenpäivää lumpulle!

Toivottaa toinen lumppu :)

SusuPetal kirjoitti...

Kiitos, Taika ja mitä parhainta naistenpäivää sinullekin!

Mikko Moilanen kirjoitti...

HAHAHAHAHA! Ja minä kun luulin, ettei Susupetal voisi enää yllättää.

SusuPetal kirjoitti...

Luulitko siis väärin, Mikko?

Mikko Moilanen kirjoitti...

Juu, väärin luulin.

Nää muotijutut ja niihin liittyvä turhmaisuus sekä muut ilmiöt tosin ovat vakavia aiheita. Itse en muotia arvosta oikeastaan yhtään enkä tiedä mitään tyhmempää puheenaihetta, mutta valokuvaus on hieman valitettavasti muuttanut minua siinä suhteessa. Tästä syystä jouduin blogisi jälkeen painimaan hieman itseni kanssa sekä tekemään itsetutkiskelua. Lopuksi totesin, et voi olla ihan jees kuvata muotijuttua. Muotia vastaan ei kuitenkaan voi taistella, se olisi sama kuin tuulimyllyja vastaan taisteleminen. Eli jos muoti on tullut jäädäkseen, niin ehkä sitten muotiin itseensä voi vaikuttaa. Näin ollen ryhdyn suunnittelemaan erilaisia valistuneiden ja aikuisten naisten muotikuvauksia.

SusuPetal kirjoitti...

Joo, Lumpuillakin on oma suhtautumisensa muotiin -kun ei voi taistella vastaan, osallistutaan siihen. Omalla tavallamme.

Muotijuttujen kuvaaminen ei muuten ole mitenkään helppoa.

Mikko Moilanen kirjoitti...

Ohhoh, siis OHHOH. Pitkään olin poissa näistä maisemista, ja nyt kun tulin takaisin, huh, mikä mullistus täällä onkaan ollut! Top-listoilla suurin osa oli teinityttöjen kirjoittamia muotiblogeja?! "Kuuminta juuri nyt" -listan kärjessä oli 15-vuotiaan tytön kirjoittama muotiblogi?! Voiko tämä blogistan enää kornimmaksi mennä? En olisi koskaan uskonut vakavissani moittivani nuorisoa henkisestä rappeutumisesta, mutta niin vaan sekin päivä koitti.

Päätin tutkia ilmiötä tarkemmin. Avasin listojen blogit ja tarkastelin sisältöä. En löytänyt yhdestäkään muotiblogista mitään asiaa. Lopulta osoittautui, että ne olivat kaikki kuin toistensa kopioita.

On vaikea sanoa, että mitä johtopäätöksiä tästä voi vetää, mutta hyvältä tämä ei näytä. Laitan muotikuvaussuunnitelmat jäihin toistaiseksi, sillä jopa suunnittelemani kaltaiset visiot olisivat vain omiaan vahvistamaan muotivillitystä. Jos olisin oikein härski, niin ryhtyisin tutkimaan sijoitusmahdollisuuksia kauneusbisnekseen.

Yhden hauskan fantasian tosin sain. Näin yhdessä blogissa keskellä huonetta kirjahyllymäisen lokerorakennelman täynnä kenkiä ja kenkälaatikoita. Olisi erittäin hauskaa sikakännissä kaataa se, jonka jälkeen ruttaisi ja repisi kaikki laatikot paskaks xD

SusuPetal kirjoitti...

Kamalan siivon saisit aikaiseksi, Mikko.

Totta, muotiblogit ovat kuuminta hottia.

Pysytellään trendien perässä.

Mikko Moilanen kirjoitti...

Hyvin nukutun yön jälkeen on paras tehdä johtopäätökset.

Muotiblogien pitäjät ovat tajunneet jotain olennaista elämästä. On aika turhaa lukea filosofiaa saatikka matematiikkaa, jos riittää, että on kaunis ja tyylikäs.

Nämä nuoret naiset osaavat varmasti pukeutua tilanteen mukaan. Ikäisensä pojat tykkäävät heistä taatusti. He menevät vähintään keskiluokkaisiin naimisiin ja elävät yltäkylläisen länsimaisen keskiluokkaisen elämän. Sitten kun kovin vienti työ- ja parisuhdemarkkinoilla lakkaa, osasta heistä tulee idealisteja ensimmäistä kertaa elämässään. Idealismina on feminismi, joka antaa heille hyvät eväät syyttää miehiä kaikesta, ja joka on käytännöllisin kaikista ismeistä.

Mielestäni maailma on paikallisesti aika oikeudenmukainen paikka. Sen saa, minkä ansaitsee. En näe mitään väärää muotiblogeissa.

SusuPetal kirjoitti...

En minäkään näe mitään väärää niissä, Mikko.

"Pitkään olin poissa näistä maisemista..."
Missäs sinä olet ollut tällä aikaa?

Mikko Moilanen kirjoitti...

Haha, olin toipumassa World of Warcraftissa järjettömästä parisuhdekiemurasta. Meitsi on katsos liian vanha muukalaislegionaan ja merimiehenä oleminen olisi liian pitkäveteistä. WoWi ja ihmiset siellä jeesas paremmin kuin hyvin. Nyt olen taas kondiksessa, täytyy vain toivoa, että ei enää koskaan tule noita rakastumismielihäiriöitä xD Niistä ei seuraa minulle kuin menetettyjä vuosia ja huonoja aikoja. Mut tässä ei enää menojalka vipota samaan malliin kuin ennen, joten saan varmasti elellä loppuelämäni rauhassa päätä ja ajattelua sekoittavilta asioilta. Hyvä niin, sillä akkaa minä en tähän taloon tarvitse.

SusuPetal kirjoitti...

Vai sellaisia kiemuroita.

No, toivottavasti nyt elämä kulkee suoraan.

Mikko Moilanen kirjoitti...

Haha, vittu mikä kuitti. Mut joo, onhan se niin todellakin, et meikäläisen elämä on sellasessa solmussa ollut niin pitkät ajat, et jopa parhaalla tahdolla varustetut naiset ovat olleet voimattomia suhteeni. Meikäläiselle on vain yksi suunta, alas, tai vielä jyrkemmin alas xD

SusuPetal kirjoitti...

Ei se sen kummempi kuitti ollut, kunhan toivoin, ettei olisi niin kiemuraista.