keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Juhannuselekanssia

Oluet on juotu ja makkarat käristetty.
Eikä edes poltettu yhtään reikää teryleenipaitaan juhannuskokossa.

Lumppujen vakituinen lukijakunta osaa arvostaa keskikesän juhlaa, ja pukeutua sen vaatimalla arvokkuudella, mukavuudesta tinkimättä. Etenkin silloin, kun juhlaa vietetään kartanoistaan tunnetussa Savon Pariisissa.


J. löysi kaappinsa pohjalta ihastuttavan laventelinsinisen kukkamekon. Sen yhdistäminen mustaan ja hopeanhohtoisiin Crokseihin tekee lookista valmiin vaikka sitten sinne Ihan-Oikeaan-Pariisiin, Seinen rantojen taiteilijoiden muusaksi. Keijukaismainen kampaus viimeistelee elekanssin.


K. luotti mittumaarin asussaan suomalaiskansallisiin perinteisiin: iloisiin kirjottuihin kuvioihin housujen lahkeissa ja palmikkoneuloksisiin villasukkiin. Kansan(tanhuaviin) maisemiin vie myös Isot-merkkihuppari.


M. vannoi juhannusaattona mukavuuden ja iloisten värien nimeen. Nappiverkkarit herättävät nostalkisia tunteita kaikissa 80-luvulla syntyneissä, ja Reinot kelpaavat nykyään vaikkapa yökerhon tai muun klupin lattialle. Aurinkoa asuun tuo ihastuttavan oranssi huppari, joka myös savunhajullaan häätää pois arimmat itikat.

Mihin luottivat juhannuselekanssissaan Lumppujen lukijat?
Perinteisiin, vai uusiin trendeihin?

13 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Siis, niin mieletöntä elekanssia, etten silmiäni uskoisi, jos en näkisi. Kivaa kerrospukeutumista, napakat värit ja luonnonmukaista luukkia.

Stazzy kirjoitti...

Elekanssi on toinen nimemme.

Elekantti on kovin myös Lumppujen ulkoasu, kovin... pinkki, ja olin tunnistavinani kätösteni (ja kuvankäsittelyohjelmani) tekosia vasemmasta laidasta :D

hanne virtauksesta kirjoitti...

tyylikästä, mukavaa...
minäkin steppailin kroksissa valkokukallisissa tai vihreissä, riippuen muista asusteiden väreistäni eli siis verkkareiden väreistä...
mukavuus, joustavuus, lämpivyys..ne ovat trendit!!

Anonyymi kirjoitti...

Oon ihan varma, et joku teistä käveli eilen vastaan! Tai sit se oli joku copycat!

Stazzy kirjoitti...

Hmm. Se saattoi olla joku copycat, julkisuus on vaarallista ja ollaanhan me mielipidejohtajia.

Elegia kirjoitti...

Ohhoh, ihanat asu kokonaisuudet! En kyl osais päättää, minkä laittaisin! Ehkä toi kansallishousukuviolahjeasu olis se mun juttu - se on sopivan musta! Ja kroksit tietty, ne hopeiset ja glitteriä kanssa vähän!

Anonyymi kirjoitti...

Komean näköisiä lädyjä, vaikka kärsivätkin epätarkasta naamasta (naamatus antifokus).
Sukulaisiako keskenään?

Stazzy kirjoitti...

Elegia,
kannattaa tosiaan huomata, että mustaankin voi pukeuua kansallisromanttisesti.


Ano,
Eivät sukulaisia, mutta läheisiä kyllä. Taudit tarttuvat.

Anonyymi kirjoitti...

Keijumainen kampaus miellytti. Juhannus on haltijoiden häät... Eikä mikään ryyppyrelluntai. Kertoo Satuilija.

hanski kirjoitti...

sama tapa:) pitäis kyllä varmaan käyttää johonki siskon kanssa lautapelejä pelaillen tms...:D

Emmi kirjoitti...

Kiitos!

Kyllä ne mun muokkaukset on aika lailla samanlaisia.. Käy kattomassa jos oon lisäilly sinne lisää ni kerro sit taas jos tykkäät :)

Arjaanneli kirjoitti...

Mä olen siis ihan sanaton....!

Stazzy kirjoitti...

Sanattomuus on hyvä taito.