perjantai 9. heinäkuuta 2010

JOS EI KAATOKÄNNI SELÄTÄ, KALLE TEKEE SEN!


Lumppu ei anna helteiden selättää itseään. Selätyksen hoitavat perinteisemmät tavat kuten kaatokänni, kaatokänni ja kaatokänni.

Joka ilta ei kuitenkaan pysty hankkimaan täyskaatoa, ja silloin tajunnan taso on sitä luokkaa, että helle vaikeuttaa nukahtamista. Lumppu ei kuitenkaan jää neuvottomana pyöriskelemään sänkyyn viinan ja unen puutteen takia. Tarvitaan vain kuusi kylmäkallea, yhdet puuterin väriset sloggit ja kahdet sukat, ellei sitä kossua enää löydy sängyn alta.

Kylmäkallejen on syytä olla kylmiä, nimikin jo viittaa siihen tilaan. Sukat voivat olla kuivat tai märät. Sloggien ei tarvitse olla, ja tuskin ovatkaan, puhtaat.

 Kallet siis pakastimesta. Samalla voi vilkaista, olisiko sinne jäänyt snapsia jäähtymään viimevuotisten rapujuhlien jäljiltä. Hahhah, turha toivo.

Ensimmäiset kaksi Kallea sujautetaan sukkiin ja sitten sukat jalkaan. Eri jalkoihin, huom.


Kolmas Kalle sukeltaa pöksyihin, mikä on helppoa, ottaen huomioon sloggien koon. Kannattaa olla erityisen varovainen, ettei Kalle uiskentele liian syvälle.


Seuraavaksi nostetaan tissit. Niiden alle mahtuu hyvin seuraavat kaksi Kallea.
Viimeinen Kalle sijoitetaan niskan alle.


Nyt on jo mukavan vilu ja uni tulee nopeasti. Aamulla voi pienet paleltumat sivellä Bepanthenillä ja hankkiutua päivystykseen, jotta se sukkelin Kalle saataisiin ongittua esille.

Lumput, nauttikaa kesästä!






31 kommenttia:

Mayo kirjoitti...

Erinomaisen ihana ohje. Lähdenkin tästä kallekauppaan.

SusuPetal kirjoitti...

Kallekauppaan kaikki, Mayo! Helteet tulevat jatkumaan.

Ede@ kirjoitti...

:D Kallet on kyllä
helppo viilennys
tosin niiden onginta voi olla
jostakin jo toinen juttu;)

Jamssi

SusuPetal kirjoitti...

Jamssi, meidän täytyy vain luottaa lääkärien ammattitaitoon ja pokkaan!

Unelma kirjoitti...

Voihan vitsi sun vihjeilles.
Tuo Kallejuttu sopii hyvin minulle, kun tissitkin ovat jo kuin kansallispuvun taskut (tiedäthän ne riippuvat versiot). Sinne alle olisi helppo sujauttaa kallet poikineen.
Alkomaholikiintiö osaltani on jo täyttynyt, mutta ei se suuremmin sureta.

SusuPetal kirjoitti...

Tissit kuin kansallispuvun taskut! Juuri sopivat siis kalleille, Unelma :)

Famu falsetissa kirjoitti...

Olenkin tässä jo jonkin aikaa ihmetellyt minne se yksi Kalle on kadonnut......

SusuPetal kirjoitti...

No hyvä, Famu, että se kätköpaikka oli luettavissa täältä!

Anonyymi kirjoitti...

Taidankin jo vetää hyllyt pois pakastimesta ja kömpiä sen sisään, kun on kuin saunassa olisi kaiken päivää=)

SusuPetal kirjoitti...

Marjaisa, hyvä ajatus!

Minä kyllä ihmettelen, että kun suomalaiset rakastavat saunomista ja nyt kun on saunakelit, niin valitetaan. Höh, löylyä lisää!

Johanna kirjoitti...

Voi herranjestas Susu!!!! :DDDDDDDDDDD
Jos noi naurudeet kääntäis toisteppäin niin niittenkin alle sais kallet! Monta kallea!

Anonyymi kirjoitti...

Kylmä rautakanki on myös hyväksi koettu keino. Lisäksi se antaa olemukseen tiettyä ryhtiä, joka etenkin helteellä tekee vaikutuksen muihinkin.

Iisi

Zilga kirjoitti...

Ei tässä ole valittamista, vaihtolämpöinen kun on.
Jos ei ole kylmäkalleja, voi ulkona lämmitellä ja sisällä viilennellä. Meillä toimii hyvin.

Obeesia kirjoitti...

Kiitos vihjeestä, pitääpä kokeilla ;)

SusuPetal kirjoitti...

Johanna, iso dee antaa suojan monelle kallelle!

Iisi, rautakanki on muuten mukava, mutta hankala, kun istuutuu.

Zilga, minäkin vaihtolämpöilen hyvin, tein nuo ohjeet ihan muille :)

SuviAnniina kirjoitti...

Kyllä nyt alkaa jo tuntumaan siltä,että voisi nakata kylmäkallet sloggeihin :-)

pilvikki kirjoitti...

No heh, oon kyllä sujautellu kalleja kylmälaukkuun tiuhaan tahtiin, mutta tämä ei oo tullu mieleen vielä kertaakaan.
Loisto idea!!!! Pakastimelle!

Tii kirjoitti...

Aivan loistava idea! Tämän neuvon jatkossa kaikkille helteestä kärsiville :)

SusuPetal kirjoitti...

SuviAnniina, siitä vaan, kallet kolisemaan!

Taru, eihän ne kallet laukussa auta, höh!

Tii, jaetut neuvot ovat ilo :)

BLOGitse kirjoitti...

Mika loistava idea!
Kerronkin miehelleni kuinka Kallet tulevat pelastamaan yoni! :)

BLOGitse

SusuPetal kirjoitti...

BLOGitse, kiinnostaa kuulla mitä mieltä miehesi oli kalleista!

Liekki kirjoitti...

Hah hah. Kylmäkallet tissien alle, ja menoksi! Tirks!!

SusuPetal kirjoitti...

Anskukka, eipä helle haittaa :)

Roosa kirjoitti...

Hahaa! Toistaiseksi olen turvautunut iltayöstä kosteaa ohueen pyyheliinaan, mutta voihan siihen kietoa Kallejakin ja sitten vaan....lepoa.

SusuPetal kirjoitti...

Roosa, nyt kallet kokeiluun ennen kuin helteet loppuvat!

Polga kirjoitti...

Kalle nukkui litteiden tyynyjeni välissä, myös koipieni väl.. ei kun siis alla ja loppuyön aivan poski-poskea vasten!

Ja kas - uni kävi kylässä! Hieno neuvo, mutta vaati 1 kpl ISO KALLE. Ei niitä piperryksiä, joita usein näkee. Semmoinen normikokoa isompi nääs, kun on itsekin isoa mallia, XXXXXXXXXXXXXXXXL siis ,D

Kallet kunniaan!

SusuPetal kirjoitti...

Upeaa Polga! Kallen koolla on siis väliä, ja riippuu tietysti missä välissä...

Ippu kirjoitti...

Hmm... Ammoisina aikoina, kauan ennen beessinvärisiä sloggeja, jos ystävätär soitti ja vaikeroi puhelimeen, että "Kalle tuli!", se tarkoitti satiaisia. Ehkä tosiaan on korkea aika puhdistaa Kallen maine. Kalle on kaveri. Kalle on cool.

SusuPetal kirjoitti...

Kunnia meni, mutta maine jäi, Ippu.

Kalle on cool!

Harakka kirjoitti...

No nyt on SusuPetal taas vauhdissa!
Hi, en voinut kuin nauraa vaan, vaikka selkäkin vielä on kipeenä, Mutta pitäisköhän kokeilla Kallea siihenkin...pitää varmaan,ja koitankin!

SusuPetal kirjoitti...

Kaikkea kannattaa kokeilla, Harakka. Toivottavasti selkäsi paranee pian!