perjantai 18. heinäkuuta 2008

Loppukesän komeimpia kenkiä -- kohtuuhinnalla

Naisihmisen perustarve on saada Naapurit vakuuttuneiksi siitä, että Naisihminen pukeutuu paremmin, kalliimmin, tuoksuu paremmalta ja kouluttaa miehensä tehokkaammin kuin Naapuri.

Kengistä on hyvä aloittaa.

Lumpputoimitus jakaa siis kanssanne muutaman suorastaan hämmästyttävän kengän, joilla varmasti saadaan Naapuri vakuuttuneeksi Naisihmisen paremmuudesta ja rikkaudesta... tai ainakin tyylitaju(n puuttee)sta.

1.) Nämä Sergio Rossin kesämalliston paksupohjat ovat kaikessa korkeudessaan karmivan erikoiset. Ainakin minä olen aina haaveillut oudoista salmiakkikuvioista, vain reilun yhdeksänsadan euron hintaan. Täydelliset cocktailkengät.


2.) Myös Gucci osaa hämmästyttää Naapureita näillä kalansilmäkoristelluilla saapikkailla... eiku sandaaleilla. Hinnaksi voimme nettiputiikista todeta vaatimattomat 763 euroa. Sopivat mainiosti onkiretkelle, tai jopa kalansyötiksi.


3.) Tämä Vicini Spa -merkkinen kenkä on ilmiselvästi tarkoitettu puudelinulkoilutusreissulle. Eihän sitä nyt herranjesta koiraa voi kusettaa missä tahansa Crocseissa. Hauva tuntee olonsa kotoisaksi karvakenkien kuomana. Omaksi koirankusetuskangät lähtevät avec une modique somme de 785 euros.


4.) Tässä on tiettyä hollantilaishenkistä puukenkäromanttisuutta. Gianmarco Lorenzin kompensoiduissa on vain ja ainostaan 10 senttiä korkoa, mutta optinen harha pitää huolen lopusta. Kärjen muotoilu taas pitää huolen siitä, etteivät jalkasi vaihngossakaan näytä liian pieniltä. Kolmevitosesta saa helposti nelikymppisen. 505 Cam -kengät lähtevät mukaan 575 eurolla.


5.) Lopuksi vielä saappaat syksyn viileisiin ja kesän sateisiin. Eikä mitään banaaleja kumisaappaita, vaan jokaisen Naisihmisen perusvarustus sienimetsälle. Vicini Spa:n aitoa krokotiilinnahkaa (missä kasvaa oransseja krokotiileja?) olevat saappaat toimivat myös varoitusmerkkinä hirvenmetsästäjille. Lisäpontta tuo käännettävä karvareunus. Onkohan se aitoa krokotiilinkarvaa? Naapurit kateellistuvat 815 euron myötä.



Kaikki nämä kengät halukas nainen saa jalkoihinsa nettikaupoista.
Jos joku lukijakunnasta intoutuu yhden pareista ostamaan, kommunikoithan kuvasi (ei naamaa tarvise, kengät vain) Lumpputoimitukselle, kiitos.

5 kommenttia:

Pauliina pahainen kirjoitti...

Kohdan 3. kengistä voin kuvitella jokaisen rekun ja mustin järjestävän paljon mukavaa puuhaa itselleen sisälläkin.

Elegia kirjoitti...

Voi hitsi, mun olis pitänyt ehdottomasti saada noi kakkoskengät mökille, kun oli jopa kalassa. Olis varmaan irronnut ainakin kymmenenkiloset vonkaleet pelkästään jalkaa uittamalla!

Nuo kolmoskengäthän kävis ihan lemmikistä. Ei tarvi ostaa mustia erikseen, maksavatkin pienen koiran verran :D

Stazzy kirjoitti...

Mä taas haluaisin mökille ihan viimeiset: olisivat vielä lämpimätkin, kun kelit eivät kuulemma suosi.

Pauliina pahainen kirjoitti...

Elegia, toi oli kyllä hyvä huomio. Ei tarvi koiraakaan ostaa ku ostaa kengät. Mut kenkiä on pakko ostaa aina kaks kerralla, koiraa vois ostaa yhenki vaan. Vai myisköhän ne vaan yhen kengän...?

SusuPetal kirjoitti...

Aah, onneksi hipit kulkevat paljain jaloin:)