tiistai 5. elokuuta 2008

Miesten mahatutkimus ja helletyylivinkit

Tiedustelin taannoin blogissani saako mies paljastaa mahansa kesähelteillä. Asiasta tein ihan äänestyksen ja tilaa vapaalle kommentoinnille oli myös järjestetty.


Tässä nyt vihdoinkin kyselyn tulokset. Parempi laittaa ne vasta näin ilmojen viiletessä, etteivät miespolot mene sekaisin. Nyt heillä on aikaa melkein kokonainen vuosi miettiä, miten pukeutua ensi kesänä.


Suurin osa kyselyyn vastanneista 24 ihmisestä oli sitä mieltä, että mies saa paljastaa kupolinsa, jos se on hyvä. Klikkaa kuva isommaksi ja katso siitä tarkemmin äänijakauma.





Vapaissa kommenteissa ei oltu niinkään kiinnostuneita miesten mahoista, vaan siellä annettiin yleisiä tyylivinkkejä herrojen pukeutumiseen. Tärkeää oli mm. se, ettei miehen persvako näy.

On muuten aika mielenkiintoista, että miehiltä vaaditaan persvaon piilottamista samaan aikaan, kun naisten muoti kannustaa sen paljastamaan. Mitä tästä voisi päätellä?!


Listaan tähän kommenttien pohjalta IN ja OUT –listat miesten asuvalintoja helpottamaan. Kommetit ovat kokonaisuudessaan luettavissa täällä.


IN:

- Riittävän pitkälahkeiset shortsit (SE ei saa vilahdella lahkeesta).

- Jos on hyvä hauis, saa käyttää t-paitaa, hihatonta tai muuta lyhythihaista paitaa.

- Väljät ja luonnonkuituiset vaatteet (tämä on miehen mielipide eli periaatteessa sitä ei kannata noteerata)

- Lippalakki oikein päin päässä.


OUT:

- Persvaon vilauttelu.

- Kalsareiden näkyminen housujen alta (tätä esiintyy yleensä tyylissä, jossa päällihousut roikkuvat lähellä polvia.

- Kultaiset kaula- ja ranneketjut.

- Paidattomuus muualla kuin uimarannalla.

- Lippalakki väärin päin päässä (sallitaan lapsille alle 10 vee).


EVVK: Yksi oli sitä mieltä, ettei mitään rajoja, vaan kukin tällätköön tyylillään!


Mitä mieltä täällä ollaan asiasta?


Elegia

11 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Persvako piiloon, sekä miehillä että naisilla. Siis kaupungilla kävellessä.
Kotona revitelköön kukin miten haluaa.

Elegia kirjoitti...

Noh noh, ettei vain lumppukuningatar olisi hieman konservatiivinen - muualla kun pruukataan vilautella jo tuheroakin persvaon kaverina :DDD

SusuPetal kirjoitti...

Pikemminkin esteetikko -hikiset perskarvat Espalla eivät juurikaan valaise suomalaista kesäpäivää.

Anonyymi kirjoitti...

Out-listalta kannatetaan kaikkia, muita mutta paidattomuutta. Mun makkarissa saa kyllä olla paidatta ;D

Lippalakeista en kyllä oikein välitä mitenkään päin pidettynä.

Sama se, kunhan on siisti!

Maria kirjoitti...

Pyllyvaot visusti piiloon! Kaikilla!

Ja missään tapauksessa ei mitään "annetaan kaikkien kukkien kukkia" - juttuja. Joku roti, tyyli ennen kaikkea!

Ja paidat päälle kaupungilla. Ihan sama onko se pakki hyvä vai ei, ei sitä silti tarvitse näytellä joka paikassa. Vedottakoon samaan kun minihameiden käytön kieltämisessä: vaarantaa liikenneturvallisuuden.

Lippikset olisivat niitä ensimmäisiä asioita, jotka kieltäisin kaikilta yli 10-vuotiailta. Oli se miten päin tahansa.

Oh, kuinka ihanaa onkaan toimia tyylipoliisina! Kyllä tämä Lumppula on sitten hieno paikka!

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä kuin moni muu, lippikset voi jättää miehen ikään ehtinyt jo rauhaan ja antaa lasten pitää niitä. Takapuoli saa näkyä, kotona.

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Minä olen se yksi.

Mielestäni pukeutukoon kukin miten itse lystää. Ainoana poikkeuksena laittaisin listaan tahalliset itsenäpaljastelijat.

Ei se niin vaarallista ole, jos se vahingossa puntista vilahtaa. Eikä ne persvaotkaan oo mua koskaan henkilökohtaisesti häirinneet.

Elegia kirjoitti...

Nooh, riippuu miltä suunnalta katselee, Susu ;)

Lepis, mun makkarissa saa olla jopa ilman housuja :D

Mymskä, joku roti joo pitää olla, kun ihmisten ilmoille itsensä kampeaa. Ehkä tasa-arvon nimissä kuitenkin olisi parasta, että kaikkien pyllyvaot pitäisi olla esillä?! Tai sitten kaikkien pitäisi olla alasti, niin ei syntyisi kateutta esim. toisten mahdollisista merkkivaatteista – näin säästyisi myös luonto ja lapsityövoima!

Savisuti, huvä että jossain saa vilautella ;-)

Itkis, niin olitkin ja sinullapa olikin hyvä kommentti. :D

isopeikko kirjoitti...

Vaikka vaatteilla ei muuten olisikaan mitään väliä pitää niitä olla sen verran että voidaan vääntää niistä täällä Lumppulassa :)

Ja mistäs sitä puhuttaisiin jos kaikki pukeutuisivat samanlaiseen soputelttaan päästä varpaisiin?

Maria kirjoitti...

Isopeikko on nyt asian ytimessä. Juuri sitä vartenhan Lumput on pystyyn pykätty, että voisimme (ja saisimme) kehittää kansakunnan tietoisuutta tyyliasioissa!

MouMou kirjoitti...

Mikä miesten kaulakoruissa on vikana?:O Minusta kultaisetkin ovat komeita, kunhan eivät ole liian isoja.