sunnuntai 10. elokuuta 2008

Visalla valovoimaa!

Olen saanut käyttööni virtuaalisen Visan, kiitos Itkupillille ja Sadulle.


Ensin ajattelin käyttää luottoa tylsästi: ostaa ruokaa ja juomaa, hankkia sadevaatteet syksyksi ja muuta yhtä mielikuvituksetonta, mutta onneksi satuin katsomaan peiliin.

Tajusin, että muiden silmissä näytän varmaan ihan kaamealta. Siis, kesän jäljiltä maha on kuin oluttynnyri, posket roikkuvat leuan alapuolella, luomet ovat turvoksissa kuin kipakan koti-illan jälkeen. Kroppa on pehmeä ja valkoinen, sormet känsäiset, kynnet lohjenneet, polvet ruvella ja pohkeet täynnä suonikohjuja.


Olen kävelevä ongelmajäte ja aiheutan kanssaihmisille takuuvarmasti kiusaantumista, huonoa oloa ja myötähäpeää. Ei auta, vaikka yritän verhota torsoni muodottomiin mustiin rytkyihin. Se vain pahentaa näkyä.

Oloni on kyllä ihan oma eli hyvä, mutta tehdäkseni maailman hieman kauniimmaksi, lieventääkseni muiden ihmisten esteettistä tuskaa, olen päättänyt hyödyntää saamaani Visaa henkilökohtaisen kauneuden lisäämiseksi.


Valkaisin hiukset ja tarkoitukseni oli ottaa siihen joku kiva, syksyn trendiväri, mutta sain allergisen reaktion bliitsistä. Nyt olen lääke- ja kortisonikuurilla, mutta kunhan iho lakkaa märkimästä, aion kokeilla laseria –sillä saa kuulema ihanan tuuheat, jopa 67 % runsaammat hiukset!!!!!!


Varasin ajan plastiikkacenteriin. Silmäpusseista tehtiin poskiin hieman täytettä, koska valitettavasti vuosien saatossa poskipääni ovat hieman laskeutuneet.


Hymyni on myös valahtanut, joten otsan lisäksi iskettiin botoxia huuliin. Puhuminen on nyt mahdotonta, mutta luojan kiitos aina voi kirjoittaa! Sitä paitsi, puhun muutenkin niin paljon paskaa, että ei väliä.


Leuan linja on jotenkin sulautunut kalkkunankaulaan, mikä varmaan aiheuttaa kuvotusta kanssakatsojissa. Ostin kivan, mustan poolon –se peittää mukavasti korvan takana olevat tikit ja lämmittää syksyn tuulten alkaessa puhaltaa.


Nämä pääoperaatiot ovat jäykistäneet niskani, mutta ei hätää. Käyn säännöllisesti fysioterapiassa ja varmaan jouluun mennessä saa pään kääntymään jonkin verran.


Tissithän pitää naisella olla ja mieluimmin kaksi kappaletta ja kohtuullisen isot. Naisellisuushan on kiinni rinnoista.

Ainakin miehet roikkuvat niissä.

Hieman minua harmittaa, että sain porttikiellon kaikilta lentoyhtiöiltä silikonieni räjähdettyä Välimeren yllä. Eihän siinä hätälaskussa kuollut kukaan! Junalla on niin hidasta matkustaa, ja lisäksi joutuu pakostakin tuijottamaan kanssamatkustajien tyylittömiä kasvoja ja kuteita.

Ehkä opettelen ajamaan autoa.


Tietääkö muuten kukaan, miten voisi hyödyntää sen laardin, joka syntyi rasvaimuni tuotoksena? Voiko sitä käyttää paistamiseen? Voiko sillä muhevoittaa muuten niin laihan, tanskalaisen joulukinkun?


Ensi viikolla menen jalantypistysleikkaukseen. Jalkani nimittäin näyttävät naurettavilta uusissa korkkareissani. Kengän numeroni on 42½ ja näytän transulta. Jotain on tehtävä!


Muuten kyllä pidän uusista vaatteistani. Kunhan vielä jonain päivänä pystyn kävelemään ilman rollaattoria ja henkilökohtaista avustajaa, tulen näyttämään tosi kolealta!

Ja sehän on tärkeintä! Näyttää hyvältä muiden silmissä.


Voittehan te tulla katsomaan minua sairaalaan, mutta älkää tuoko mitään syömistä tuliaisiksi. Personal trainerini ei anna minun syödä mitään, eikä se syöminen oikeastaan enää onnistukaan. Lääkäreiden mukaan nielun halvaantuminen on ohimenevä sivuoire.


Minun pitäisi nyt luovuttaa Visaa eteenpäin. Se tuntuu kurjalta. Sopiiko, että pidän sen vielä vähän aikaa, sillä olen aloittanut psykoanalyysin, joka tulee maksamaan maltaita. Haluan tutkia naiseuttani hieman pintaa syvemmältä, eikä se ole halpaa lystiä.



-SusuPetal






13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on ongelma. Haluaisin olla pintaliitäjä, mutta tuppaa menemään syvänmerensukellukseksi. Apua?!

Ana kirjoitti...

UNOHDA se psykoanaali! Jos sä NÄYTÄT hyvältä, sen pitää riittää! Eksä maksanukki siitä vaikka mitä? No niin, just niin!

Anteex, mä oon tämmönen pracmaatikko!

SusuPetal kirjoitti...

Paha juttu, Iiris, toisaalta uppeluksissa on ihan kivakin olla!

Zepander, yritän päästä sinuiksi neljän silmäni kanssa, sillä lääkärit eivät suostuneet operoimaan niitä, joten psykoanaalia tarvitaan!!!

Anonyymi kirjoitti...

Muaaah, ihanat, poskilihakset rentouttavat sunnuntainaurut sai tästä opettavaisesta tarinat.

Maria kirjoitti...

Mie kuolen...
Mutta ainakin näytän kauniilta, koska nauran ja hampaat (toki valkaisua ja/tai kuoria kaipaavat) näkyvät.

Miten hyvää tekikään lukea tämä naisellisuuskeskustelujen päätteeksi.

SusuPetal kirjoitti...

Taru t, suloista sunnuntaita edelleen!

Mymskä, älä nyt kuole! Muutenhan minusta tulee Murhaaja!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, sain lisää treenattavia! Taitaa olla kyllä niin vaikea tapaus, että kahlitsen hetkiseksi vielä tuohon rollaattoriin tuplamunalukolla. Ruokaa älkää viekö siis! Ehdoton kielto! Tälle tarjoillaan vain ja ainoastaan Elegian ja Lepiksen vastaperustetun Hell's Kitchenin tuotteita. Sitten kun me opitaan kokkaamaan, joten taatusti laihtuu sinä aikana.

Mustat vaatteet ovat myös kiellettyjä, ainakaan et sitten ota sitä pooloa sinne LA-keikalle mukaan. Siellä me myydäänkin sut sinne San Fernando Valleyn elokuvamoguuleille, joten pidä paikat timmissä kunnossa siihen saakka. Itkis on tehnyt siellä jo esisopimuksen, jossa on niin suuret sakot ettei meidän raflan tuotto ikinä riitä, jos nyt alat lihomaan!

Noin muuten elämäsi on vihdoinkin oikeilla raiteilla ja me mietimme sitä analyytikon tarvetta nyt tai sitten elokuvaurasi jälkeen.

SusuPetal kirjoitti...

Teidän, sinun ja Elegian, pitäisi kyllä patentoida tulevat ruokasotkunne -siitä tulisi hittituote laihduttajalle!!!

Minä pysyn timmissä kunnossa sillä ehdolla, että Johnny Depp ja George Clooney kuuluvat siihen analyysipakettiin.

Elegia kirjoitti...

Siis ihan kauheaa ruikutusta! Aika kumma juttu, jos ei ollenkaan viitsi panostaa itseensä ja sit jos kerrankin tekee hyvää itselle, niin vaan valittaa. Kauneudesta pitää olla valmis kärsimään, tietäkää se!

Must toi nielun halvaantuminen on tosi hyvä keksintö. Mäkin haluun sen - Eipähän tarvi miettiä söiskö. Vaik toisaalta se pilais kyt Lepiksen ja mun raflaidean. Hmm, vähän sama siis kuin sahais oksaa altansa. Tätä täytyy ihan miettii.

Elegia kirjoitti...

Ps. Tuli pisut housuun tätä lukiessa. Varmaan lähti ainakin sata grammaa painosta sen ansiosta, jeee!

SusuPetal kirjoitti...

Hmm, pese housut, niin tulee vielä hyötyliikuntaa, Elegia, ja kilot karisee!

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin tenattaa ja pahasti, luovuttaisitko vähän johkin rakonkohotusleikkaukseen vai kusenko jatkossa jatkuvasti housuihini - täh?
Älä mene sinne psykoanaaliin, minustakin tuo kuulostaa jo niiin hyvältä. Varsinkin nieluhalvaus!
Trendikästä jatkoa vaan, saanks tulla ulkoiluttaan sua joskus?

SusuPetal kirjoitti...

Ilman muuta rakonkohotusleikkauksen puolesta voin vinguttaa, Polga! Nostetaanko niin korkealle, että saat parran, muahhhhaaa!

Joo, voit tulla ulkoiluttamaan, kunhan et päästä pyörätuolia vapaalle...