Miehen ja naisen rinnakkainelo vaatekaupoissa kierrellessä on haastavaa ja pitkävaikutteista. Molempien tulisi oivaltaa muutama perusjuttu, jotta parisuhteen onni kukoistaisi vielä kaupassakäynnin jälkeenkin.
Kun mies menee vaatekauppaan vaikka ostamaan takkia, niin se ottaa ensimmäisen vastaan tulleen toimivan vaihtoehdon, maksaa sen ja on tyytyväinen. Naista tämä saattaa ärsyttää suuresti, sillä nythän kaikki muut vaihtoehdot jäivät tuntemattomiksi. Ja kun kerrankin lähdettiin kaupoille, niin olisi siellä voinut viettää vähän aikaakin.
Kun nainen menee vaatekauppaan, tavoitteena ei niinkään ole jonkun tietyn vaatekappaleen hankkiminen, vaan shoppailu. Shoppailu ei ole ostamista, niin kuin miehet usein kuvittelevat, vaan kokemista, kauppojen valikoimissa seikkailua, mielikuvituksen lentoa. Miestä tämä saattaa ärsyttää suuresti, sillä hän kokee tuollaisen seikkailun tuuliviirimäisenä päättämättömyytenä, eikä voi ymmärtää mikä siinä valinnan tekemisessä on taas niin vaikeaa.
Miehellä on selvä tavoite, tehtävä, joka on hoidettava tehokkaasti. Naisella on joukko mielikuvia, joiden toteutumista hän testaa ja joita hän täydentää ja uusii kokemallaan.
Nainen, joka on lähtenyt miehen kanssa vaateostoksille, voi muokata miehen mielessä olevaa tehtävänasettelua "osta takki" ehdottamalla, että tämän tulisi "ostaa kaupungin paras takki" tai "ostaa takki, joka eniten korostaa hänen persoonaansa." Tällöin mies rupeaa miettimään valintakriteereitään uudelleen ja suunnittelemaan missä järjestyksessä kaupat on paras kiertää.
Lähtiessään naisen kanssa kaupoille miehen tulee pärjätäkseen ottaa aivan uudenlainen asenne. Pyytäessään miestä mukaan "makutuomariksi" nainen oikeasti tarjoaa miehelle ainutlaatuisen tilaisuuden seurata naisen kasvavaa iloa. Se on kuin esileikkiä, jossa nainen tekee itse kaikki työt ja mies nauttii naisen nautinnosta. Muutama kannustava lause, kuten "se on upea, näytät hyvältä" tai "värikin sopii sinulle", kasvattavat naisen riemua ja kykyä hyväksyä peilikuvansa (se vaikein osa). Näin koettuna naisen ilo ja riemu saavat miehen silmät kiiltämään, mikä sekin lisää naisen iloa.
Nainen tietää parhaiten itse mikä sopii hänelle, joten miehen ei tule ilmaista siitä mielipidettään. Jos nainen miettii kahden vaihtoehdon välillä, on viisainta sanoa hymyillen "ota molemmat".
Luulee Isopeikko.
12 kommenttia:
Tämän mukaan olen täysiverinen mies.
Vaan oivaltavasi kirjoitettu, Isopeikko, ymmärtäen:)
Toinen mies ilmoittautuu mukaan! Ja ilmeisen heteroseksuaali sellainen, sillä mieheni paljastui juuri naiseksi :)
Hauskasti turiset!
Isopeikon tapa kirjoittaa on ihana. Ja tästä kirjoituksesta loistaa läpi rakkaus peikottareen, voi tuota onnellista olentoa (joka toivottavasti on olemassa).
Tässä(kään) asiassa en tiedä olenko kala vai lintu, mutta sen tiedän, että minä oikeasti tarvitsen muiden mielipiteitä. En todellakaan osaa sanoa, mikä minulle sopii ja mikä ei.
Olenko minä ainoa nainen?! En siis ole lintu enkä kala enkä tämän mukaan vähimässäkään määrin mies. Mieluummin jopa jätän miehen kotiin, kun lähden shoppailemaan, koska hän on vain tiellä ja häntä pitäisi muutenkin olla huomioimassa ja tarkistamassa koko ajan, että hänellä on kaikki varmasti hyvin, kun hän nojailee puolikuolleen näköisenä vaaterekkiin minun juostessa ympäri kauppaa. Huh.
Mies taas ottaa minut mielellään mukaan makutuomariksi. Muuten häntä ei tosin saisikaan vaatekauppaan, vaan minun täytyy sekin päätös tehdä hänen puolestaan! Ihan kuin hän olisi joku nukke, jota pitää vaatettaa, kun ei se itse osaa!!!
Kaunis kirjoitus, Isopeikko, vaikka tuo miehen tyyli meikäläisellekin paremmin istuu. Itse asiassa olisi kaikkein parasta, ettei uusia vaatteita tarvitsisi koskaan edes ostaa.
Ainakin yksi mies vielä. Menen mieluummin kauppaan yksin, katselen ja harvoin sovitan. Jos ei ole punaisia vaatteita, en aina edes hidasta vauhtia rekkien kohdilla. Mies tarvitsee makutuomarin ja sovittaa ja sovittaa - ikuisuuden! Tavarataloissa ajaudun usein kirjaosastoille.
Esikoisen kanssa piti sopia jo kotona, missä kahdessa kaupassa käydään ja että kummassakin sovitetaan maksimissaan kahta vaatetta.
Kenkäkauppaan menin aina kaikkien neljän kanssa. Aina siihen samaan, missä oli eniten myyjiä. Kun marssimme ovesta sisään, myyjättärillä nousi valmiiksi hikikarpalot otsalle: taas nuo! Yksi ipana juoksi ympäri kauppaa, loput istuivat tuoleilla, leikkivät kenkälusikoilla ja odottivat palvelua. Sovitus ei ollut mitenkään in. Useinmiten kaikille löytyi jonkinlaiset kengät ja muutaman kuukauden kuluttua mentiin taas. Lasten jalka kasvaa niin nopeasti. Eteisen soma kenkärivi vaihtui ihan liian nopeasti hielle haiseviin kaukaloihin. Suurin koko oli 48.
Kuopuksen sain houkuteltua vaateostoksille pari kuukautta sitten. Edellisestä kerrasta olikin jo neljä vuotta. Ensi viikolla pitäisi ostaa vaatteet lakkiaisiin. Huooh...
Isopeikko osuu nasevasti naulan kantaan! :)
Olen Saaran kanssa samoilla linjoilla, kun ei tarvitsisi ostaa koskaan:)
yhden miehen kanssa on tullut käytyä ostoksilla ja hän osaa shoppailla: tutkia, penkoa vaatekasoja, kokeilla, jahkailla, kysyä mielipidettä (ja jos sen sanoo ei kuitenkaan kuuntele). minä nojailen seinään tai milloin mihinkin turhautuneena.
taidan olla tässä asiassa enempi myös miessieluinen: käyn vähän ja harvoin, ostan nopeasti ja poistun kuin rikollinen rikospaikalta.
Hmm. Varmaankin melko yleispätevä yleistys, mutta ei kyllä minun ja siskoni kohdalla toimi. Eikä mene ristiinkään. Ei vain toimi. Varsinkin kenkiä minä sovitan kauan ja hartaasti. Sisko vain katsoo, koettaa koon ja ostaa. Ehkä vähän huolellisemmin silloin, kun minä maksan (esim. osta 3 maksa 2 - hänelle yleensä halvimmat). Vaatteita tutkailemme hartaasti molemmat. Jos jompikumpi pidempään, niin minä. Enkä hermostu sovituksen odottelussakaan. Kommentoin tarpeen mukaan tai otan rennosti (melkein torkut), jos kopissa menee kauan enkä itse tutkaile mitään... Mukavasti kirjoitettu juttu joka tapauksessa. Ja pätee tosiaan yllättäviinkin ihmisiin. Luulisi, että ulkoasu ja ostetun tuotteen laatu (eikä vain merkki tai hinta) sekä istuvuus/sopivuus kiinnostaisivat hieman useampia...
Jaa. Pitänee tarkentaa tuosta kenkäasiasta sen verran, että "hänelle yleensä halvimmat" on vain tosiasian toteamus, ei minkäänlajin sääntö. Viimeksi hänen olivat keskihintaiset - toiset minun kengistäni halvimmat toiset kalleimmat. Toki silläkin on asian kanssa jotain tekemistä, että edullisehkot kengät on helpompi ostaa pikapikaa kuin kalliimmat, mikä realisoituu aikaerona...
Mä kanssa liikahdan kaupoille vaan siinä äärimmäisessä hädässä - jos siis sattuu tarvitsemaan jotakin. Kuten tänään tarvitsin kattilan, ja ihan välttämättä kahdet farkut ja...
No nyt täytyy taas suorittaa ostokset muutenkin itestään kun ukkeli häippäs, mutta ukkelin vielä ollessa kuvioissa, se oli kyllä enemmän sellaista shoppailijatyyppiä ja mä huokailin pitkin seiniä, että millon täältä pääsee kotio! ;D
Jees, kiva kirjotus oli tää.
Lähetä kommentti