tiistai 13. toukokuuta 2008

Löydä sisäinen kissatyylisi!

Kaikissa itseäänkunnioittavissa naistenlehdissä tulee olla Testi.
Ja koska tyylibogit ovat uusia naistenlehtiä, tulee tyyliblogissakin olla testi. Eikös? Sehän on aika luonnollista.

Oman sisäisen tyylin löytäminen on joskus vaikeaa.
Onneksi University of Nonsense (CA, USA) on tehnyt asiasta syväluotaavan tutkimuksen ja tullut siihen tulokseen, että ihmisen kissamaku korreloi hyvin pitkälti ihmisen sisäisen tyylin kanssa. Ja sisäinen tyylihän se on se joka parhaiten pukee ulkoakin.

Joten, valitse mieluisesi seuraavista neljästä kissasta, ja lue alempaa millainen on oma Sisäinen Tyylisi:



Punainen kissa:
Kuulut niihin ihmisiin, joiden mielestä parasta illanvietettä on istua takkatulen ääressä kutomassa. Kesällä kutomisen voi hoitaa myös takapihan riippukeinussa. Sen huomaa myös vaatteistasi. Pukeudut itse tekemiisi villapaitoihin ja pitsitoppeihin, ja lahjoitat niitä naapureillesikin. Tosin viime aikoina olet oudosti huomannut, että naapurien variksenpelättimien vaatteet muistuttavat kovasti kutomiasi kolttuja. Matkivat, ruojat.

Juhla-asusi on ruskeanvihreä hiippalakki tai kesäaikaan kukkaseppele, tilkkuhame tai -housut ja kärjestä suipponevat kengät joihin olet ommellut kulkuset. Olisi kovin ikävää jos juhlan keskellä katoaisit, ja kulkusten perusteella myös huononäköinen siippasi/ vaimokkeesi löytää sinut helposti.

Lumppuja ja lureksia suosittelee seuraavia ideoita Sisäisen Tyylisi korostamiseen:
- Ketunpunaiset tekokarvakaulukset
- Apostolisandaalit
- Kukkamekot
- Kirjavat silkkihuivit, mieluiten hiuksissa ja silmien väriin yhteensopiviksi matsattuna.


Musta kissa:
Valintasi on hyvin luonnollinen, musta(valkea) on aina muodissa. Sinä olet se josta Yö laulahteli "Hän oli katujen kuningatar, vuonna seitkytseitsemän..." Valitettavasti kuvittelet olevasi katujen kuningatar vielä kolmekymmentä vuotta myöhemminkin. Pukeudut mustaan, mustaan, mustaan ja joskus erehdyksessä tummansiniseen tai hopeisiin pikkukenkiin. Nahkatakki on jo liian pieni, käsiä ei saa liikutettua (se on se seitkytluvun malli...) mutta sitä on silti käytettävä, hyvää nahkista ei parane heittää mäkeen. Meikkaustyylisi on edennyt noin 1980-luvulle, ja tykkäät vallan paljon sähkönsinisestä ripsiväristä.

Juhla-asusi on hyvin lyhyt pikkumusta paljeteilla tai vaihtoehtoisesti kimalteleva haalari. Juhliin kuuluu ehdottomana osana myös otsatukkapermanentti ja taskumatti jonka voi kätkeä stay-up -sukkien varteen.

Lumppuja ja lureksia suosittelee seuraavia ideoita Sisäisen Tyylisi korostamiseen:
- Kultaiset pikkukengät
- Musta paljeteilla koristeltu hiuspanta jolla voi taltuttaa ylikasvaneen otsispermanentin. Myös muoviset tekojalokivet sopivat.
- Kokeile olla trendikäs, ja yhdistää nahkatakkiisi neonkeltaiset tai -oranssit legginsit.


Harmaa kissa:
Olet perinteitä vaaliva ihminen. Se, jolle isoäiti ja isoäidin isoäiti jättivät vaatevarastonsa. Kierrätys on ehdottoman kannatettavaa, ja perusgarderobisi on pojemittainen hame, paitapusero rintarossilla ja kylmillä ilmoilla slipoveri. Et ole trendien heiluteltavissa, mutta silti jaksat kerta toisensa jälkeen hämmentyä, kun kaupassa ikäisesi ihmiset teitittelevät sinua.
Käyt tasasin väliajoin kirpputorilla täydentämässä esiliinakokoelmaasi, ja etsimässä uusia tukevampia kävelykenkiä.

Juhla-asusi on isoäidin kansallispuku. L&L:n toimitus kannustaa voimakkaasti moisen arvokkaan asun käyttämiseen, mutta harkitse voisitko keksiä jotain hieman ilmavampaa kesäisille grillicocktaileille. Etenkin kun kuohujuoman puhdistus kansallispuvusta on aikaavievää puuhaa...

Lumppuja ja lureksia suosittelee seuraavia ideoita Sisäisen Tyylisi korostamiseen:
- Pitsiset kesäneuleet. Sellaisen hankkimiseksi voit ottaa yhteyttä esimerkiksi jonkun "Punaisen kissan" naapuriin, tai langansotkijaan itseensä.
- Crocsit tuovat väriä elämään ja väittävät niitä vielä mukaviksikin. Taloustalosta saa halvemmalla.
- Kameekorut. Mitä useampi sen parempi.


Tabbykissa:
Olet luontoihminen. Se, joka maastoutuu tilanteessa kuin tilanteessa: kotometsässä, Alpeilla, Lapin tuntureilla, Kauppatorilla ja toimistossa. Välillä ihmettelet jopa, miksi kukaan ei tunnu huomaavan sinua fiikuksen takaa. Osaat ulkoa niin mustarastaan laulun kuin hirven kosintakutsuhuudon. Tykkäät pukeutua vihreään, vihreään, vihreään ja sateisina päivinä harmaaseen tai ruskeaan. Perusasusteesi on lippalakki, johon on painettu oman rakkaan karvaturrin kuva, ja käytät ihan oikeasti niitä maastocrocseja.

Juhla-asusi on maanläheinen. Puserosi on tehty kesämökiltä löytyneestä pellavapyyhkeestä, ja alaosana on useimmiten viikunanlehtiä. Talvijuhliin varustaudut eskimotyyppisillä (teko)turkiksilla. Niitä kannattaa kuitenkin käyttää kohtuudella, etenkin jos juhlatila on lämmitetty.

Lumppuja ja lureksia suosittelee seuraavia ideoita Sisäisen Tyylisi korostamiseen:
- Muratti. Tänä kesänä paljon viikunaa trendikkäämpi ja tuo uutta vihreää asuusi.
- Mistelinoksat. Etenkin joulun aikaan ja hiuskoristeena.
- Maastokuvioiset legginsit (tai miehille salihousut). Sopii loistavasti yhteen hampusta tehdyn käsiveskasi kanssa.


Näin yksinkertaista on Oman Sisäisen Kissatyylin löytäminen

19 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Hmm, olen kissoille allerginen -tarkoittaakos se sitä, että olen allerginen itselleni? Olen kokeillut siedätyshoitoa itseni kanssa jo vuosien ajan, mutta onko auttanut? En tiedä!!!!!

Vaan loistavaa -testi on rautaa! Ihan järkyttävää ajatella, että olemme toimittaneet jo näin monta numeroa ilman testiä!!!!
Vaatehoroskooppi voisi myös olla aika must -anyone...?

Elegia kirjoitti...

Tämä oli ihan mieletön testi! Valitsin lemppariksi kakkoskissan eli mustan kissan ja arvaas mitä - kuvaus aivan yksiin minun kanssa! Siis tää oli tosi rehellinen ja avartava testi. Heti huomenna meen ostamaan kultaiset ballerinat ja paljettipannan otsakiehkuroiden taltuttamiseksi. Nykyinen panta onkin jo vanha ja ruma.

Stazzy kirjoitti...

Siedätyshoito onkin tarkoitettu pitkäaikaiseksi.. eikä tuloksista voi aina olla ihan varma. Jos kokeilisit vähän jokaista tyyliä, susu?

elegia,
kiiltäväkarvainen seidinsyöjä (tiedän että syö seitiä kun olen itse kuvan nappaissut) onkin loistava valinta.
Paljetit antavat lisäkiiltoa.

Anonyymi kirjoitti...

Valitsin myös kakkoskissan ja aivan nappiin meni tämä analyysi! Varmasti ensimmäisen kerran ikinä (vrt. naistenlehtien testit)! Mulla on itselläni myös 3 (mustavalkoista) kissaa, joten sikälikin viehättävä testi.

Elegia kirjoitti...

Tuo Lumppujen tilauslinkki on muuten muuttunut, pitäisi päivittää se oikeaksi!!!

SusuPetal kirjoitti...

Kiitos tiedosta, Elegia, päivitin sen linkin. Toivottavasti tuli nyt oikein.

Meiltä on muuten melkein 70 tilaajaa kadonnut samana päivänä, jolloin blogilista uusiutui....

Stazzy kirjoitti...

Blogilistan uusiutumisen jälkeen suosikkilistoille jäivät vain ne blogit jotka olivat siellä noin 2 kk sitten, ja kun L&L on uusi blogi, se vain katosi ihmisten listoilta. Toivottavasti muistavat klikkailla uudelleen suosikkeihin :D

Anonyymi,
Mustavalkoisissa kissoissa on sitä jotakin...

SusuPetal kirjoitti...

Hmm, L&L (aika cool yhdistelmä...) ei ole vielä edes sen kahden kuukauden ikäinen, joten siinä tapauksessa blogilla ei pitäisi olla yhtään tilaajaa.

Luulen, että jos ei ole painanut "tuo suosikkini takaisin" blogilistalla, niin L&L ei ole automaattisesti mukana, ehkä juuri sen uutuutensa takia. Huomasin itse, että monia suosikkejani puuttui, kun vihdoin ja viimein ylipäänsä pääsin kirjautumaan blogiin, ja vasta kun painoin sitä Tuomis-nappia, käsittääkseni kaikki suosikkinin palasivat.

Pitänee tehdä mainosvetoomus joku päivä, että porukka katsoo ja päivittää tilauksensa.

Stazzy kirjoitti...

"ei yhtään tilaajaa", paitsi ne, jotka ovat sen jo sieltä itselleen klikkailleet takaisin...

SusuPetal kirjoitti...

Ooh! Hyvä, että edes he:))

Polga kirjoitti...

Uskomattoman hieno testi, sopii erinomaisesti kultiveerautuneen L & L -lokin tyyliin! Mä olen tuo punainen, mutt en sekaannu lankoihin, saako erivapauden anomalla? Huolissaan tämä täällä - muuten se sopii mainiosti. Odottakaas vaan, kyllä Se Postaus on tulossa (kukkahametta, pitsiä, punaiset Crocsit - ja hei Karjaustalon crocsit ei oo oikeet, ne ei istu/seiso/sovi jalkoihin). Ai niin, heti heti heti kävin lisäämässä tän tilauksiin ja suosikkeihin, että turha katsella siellä, olen täyttänyt kansalaisvelvollisuuteni =D

Stazzy kirjoitti...

Polga: saat erivapauden, ainakin jos harrastat muuta askartelua.

Araminta kirjoitti...

Auuuts, minulla meni koko kissa-asia ihan ohi, kun huomasin sanaparin "kultaiset pikkukengät". Minä olen ilman muuta se! *tietää heti paikalla*

Upea testi ja niin osuva! :)

Araminta kirjoitti...

Ja siis silmäni, kas, poimivat nuo sanat mistä ja milloin tahansa, ja kaikki muu sit sumenee. *myöntää nolona*

hirlii kirjoitti...

tämä oli kyllä vallan mainio testi. sisäinen kissa löytyi kyllä!

ellei kukaan ole vielä ryhtynyt vaatehoroskooppia ryhtynyt kirjoittamaan niin ilmoittaudun nyt-tässä-ihan-heti. menee muutama päivä.

SusuPetal kirjoitti...

Hirlii, jess! Vaatehoroskooppi on sinun!

hirlii kirjoitti...

jesh jesh ... vaateskooppia ryhdytään siis valmistelemaan.

*iTkUpiLLi* kirjoitti...

No mulla ON just tollanen kakkos kissa ja kuvaus sopii tosi hyvin muutenkin, ei tartte siis kissaa vaihtaa, ja mä kyllä aion kokeilla tota vinkkiä, siis haluan olla trendikäs, siis yhdistän oranssit leggingsit, ei kai haittaa, että niissä on tiikeriraitoja, jos haittaa, ostan uudet neonkeltaiset.;)

Stazzy kirjoitti...

Ai vitsi, tiikeriraidathan voisivat sopia oikein mainiosti siihen 80-luvun meikkityyliin.