maanantai 26. toukokuuta 2008

Asiakaspalveluhymy

Asiakaspalvelutehtävissä työntekijältä odotetaan jatkuvaa hymyä riippumatta siitä millaisia asiakkaita ovesta lappaa sisälle. Tässä saattavat treenatutkin kasvolihakset joskus hetkellisesti repsahtaa. Tällöin asiakas luonnollisesti lähtee suoraa päätä valitusluukulle, mistä taas seuraa varsin hymytön puhuttelu takahuoneessa.

Kävimme eräässä tuotekehityslaboratoriossa katsomassa onko tähän tulossa ratkaisuja. Ja olihan niitä. Useitakin.

Kassaneitinaamari standardoi hymyn ja vakioi asiakaskokemuksen. Kuulimme, että eräs suuri kauppaketju olikin jo tilannut niitä kaikille kassatyöntekijöilleen kuultuaan että niitä saa halutun värisenä.

Hymyvaha sopii esimiehille näiden joutuessa selittelemään alaistensa tekemisiä kiukkuisille asiakkailleen. Vaha pitää suun hymyssä viitisen minuuttia, jona aikana esimies rauhoittaa asiakkaan ja voi sen jälkeen kääntyä hymyttömänä keskustelemaan tohelon alaisensa kanssa.

Hymysuihke, hymymeikki ja perinteinen irtohymy oli kuvattu laboratorion seinälle aikansa eläneinä ratkaisuina. Kiinnitimme kuitenkin huomiota laboratoriohenkilöstön pälyilevään käytökseen erään oven kohdalla. Sopivan hetken tultua pujahdimme ovesta. Paljastamme nyt siellä näkemämme hymyvälineen valmistusohjeen:

Tarvitaan kaksi klemmaria ja kumilenksu. Klemmarit taivutetaan auki S-kirjaimen näköiseksi kaksoiskoukuksi. Koukun toiseen päähän kiinnitetään kumilenksu siten että molemmat klemmarit ovat kumilenksussa sen eri päissä. Nyt toinen klemmarikoukku sujautetaan vasempaan suupieleen ja kumilenksu vedetään korvan yli takaraivolle ja sieltä edelleen toisen korvan ylitse. Toinen klemmarikoukku asetetaan varovasti oikeaan suupieleen. Hymyn ylläpitäminen ei vaadi näin ollenkaan lihasvoimia ja hymyn leveyttä on helppo säätää vaihtamalla kumilenksu kireämpään tai löysempään.

Otimme kuvia tästä innovaatiosta, mutta jostain syystä kameramme takavarikoitiin ovella. Jos joku pystyy rekonstruoimaan kuvauksemme mukaisen hymyttimen, toimitus ilahtuisi saadessaan siitä valokuvan julkaistavaksi näillä sivuilla.

Peikotti Isopeikko

6 kommenttia:

Saara kirjoitti...

No niin, tätähän minä olen odottanutkin jo pitkään. Alkaa nimittäin hymyvamma painaa päälle. Sillä tavalla se toimii vielä, että heti kun asiakas kääntää päänsä pois, hymy lerpsahtaa sadasosasekunnissa. Pitää säästellä nääs, kun ei tiedä milloin se kokonaan loppuu. Mutta hyvä että on vielä toivoa tuollaisesta kimmoisammasta hymystä.

SusuPetal kirjoitti...

Barbiella on kestohymy. Meidän kaikkien pitäisi olla Barbeja. Peikot voivat olla Kenejä.

Ink Narrative kirjoitti...

Suomalaisten asiakaspalvelijoiden kannattaisi käydä kursseilla Tallinnassa. Siellä ei yksikään myyjä tai tarjoilija koskaan hymyile asiakkaalle, paitsi tietysti jos tältä ovat rahat loppu. Säästyisivät täälläkin leukapielet.

isopeikko kirjoitti...

Tuo on kyllä toimiva ratkaisu, Saara. Varsinkin panda lookkiin yhdistettynä. Varma vaikutus joka ikinen kerta.

Peikot ei osaa olla Kenejä, Susu. Eikä opi. Mutta se kassaneitinaamari näyttää kyllä ihan Barbielta.

Hyvä idea, Kari. Tuota kuvattua vermettä voi käyttää myös hymyttömyyslihasten treenaamiseen, siis suu viivaksi vain kumilenksun kiskonnasta huolimatta. Pian hymyttömyys pysyy kuin itsestään.

Elegia kirjoitti...

Minulle kanssa hymynaamari ihan vain niitä asiointitilanteita varten, ettei asiakaspalvelijoiden tarvitisi aina katsella niitä naama norsunv***lla asioivia asiakkaita :D

Mitähän minä tässä selitän. En tajua.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi puhelimessa ei tarvitse hymyillä asiakkaille...