maanantai 5. toukokuuta 2008

Edullista kaunistautumista

Usein naiset haluavat kaunistautua ennen kun he lähtevät tapaamaan muita ihmisiä. Usein se on miehen mielestä hyvä, onhan olemuksensa eteen vaivaa nähnyt nainen verrattoman mukava katseltava.

Kaunistautuminen vaatii kuitenkin monenlaisia kalliita kosmeettisia välineitä ja tarveaineita. Onneksi on olemassa edullinen tapa, joka soveltuu hyvin vaikka tanssiravintolassa kaunistautumiseen.

Koska on tunnettu tosiasia että alkoholi kaunistaa naisia, voi nainen yllyttää miestä nauttimaan alkoholia. On kuitenkin suotavaa, että juomien valintaan kiinnitetään erityistä huomiota. Mikä tahansa pirtu tai rähinäviina ei kelpaa silloin kun haetaan optimaalista tulosta. Onneksi muutamalla helposti muistettavalla peukalosäännöllä pääsee alkuun.

- Läpinäkyvät juomat muotoilevat naisen vartaloa ja olemusta miehen mieltymysten mukaan.

- Juomat, joissa on kuplia, vaikuttavat miehen kokemaan naisen sulokkuuteen.

- Matalassa lasissa tarjoiltavat juomat kätkevät ihon pienet epäjatkuvuuskohdat miehen silmiltä.

- Kirpeät juomat kohentavat naisen vaatetusta ja pukineita miehen mielessä houkuttelevan upeiksi.

Huomautettakoon vielä että juomat on tarkoitettu miehen juotavaksi. Juomisen tulokset sen sijaan lankeavat kuin luonnostaan naisen nautittavaksi.

Aluksi voi käydä niin, että kaunistautuminen menee liian pitkälle ja mies ei saa enää sanaakaan suustaan naisen kauneuden typerryttämänä. Kokemuksen myötä tämäkin kaunistautumisen tapa rupeaa sujumaan ilman ylilyöntejä. Samalla säästyy aiemmin kosmetiikkaan menneet rahat. Maksaahan mies itse juomansa.

Kokosi Isopeikko

9 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Mielettömän oiva tapa kyllä kaunistautua, Isopeikko! Ja uskoisin, että jos mies haluaa kohentua samalla tavalla jumalaisen komeaksi naisen silmissä, mies tarjonnee naiselle kirpeää ja kuplivaa ja kohta siinä on kaksi todella upeaa ihmistä:)

Pidän kyllä tällaisesta tavasta kaunistautua, koska saan peruskosmetiikasta näppyjä ja ripsivärit valuvat ennen pitkää (tai kahta ja kolmatta) pitkin poskia.

isopeikko kirjoitti...

Aionkin soveltaa heti tuota vinkkiäsi, Susu. Normaalin tavallisena tallaajana se ei ole juolahtanut ollenkaan mieleeni. Ilmankos ei ole käynyt flaksi.

SusuPetal kirjoitti...

Tämähän toimii vinkkiblogina, Isopeikko! Blogistanian niksipirkkaa:))

Elegia kirjoitti...

Ehdottomasti kokeilunarvoinen vinkki. Tuolla tapaa kaunistautuminen muutenkin on miellyttävämpää kuin laastia naamaansa tuntikaupalla - johan siinä ehtii aamu tulla ennen kuin pääsee liikenteeseen!

Araminta kirjoitti...

Niin kätevää! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on niin hyvä idea, että pitää joskus varmaan kokeilla.

Ana kirjoitti...

"Pienet epäjatkuvuuskohdat" menee heti suureen mustaan muistikirjaani malliesimerkkinä deskriptiosta, jota on pakko päästä käyttämään joskus!

Kauneuteni pienet epäjatkuvuuskohdat, hmmm... toimii!

Anonyymi kirjoitti...

Varsin viehättävän kuulosta! Mutta tekeekö nyt huono matematiikkani tepposet vai enkö ole ollenkaan perillä viinan hinnasta! Pikku esimerkki: ripsivärituubilon saa viidellä eurolla jos tsäkä käy, ja sen saa kestämään puolikin vuotta, mutta baarista saa viidellä eurolla vain yhden kaljan/siiderin. Pelkään pahoin ettei yhden kaljan voimalla vaalearipsinen ala tähtisilmänä näkyä, kulautti mies sen alkomaholin kurkkuunsa miten nopeasti tahansa tai vaikka ruiskutti suoraan suoneen.

*itKuPiLLi* kirjoitti...

No hyvänen aika, eiks se oo niin että laadusta kannattaa maksaa. Ja pitääkin heti kehua miestäni, ettei hän kyllä kitsastele tässä asiassa ja ihmekkös sitten on, etta se aina ihmettelee kuinka kaunis mä oon. Mä en aina ihan uskonu sitä, mutta mä oon kyllä kokeillut näitä kaikkia eri vaihtoehtoja, ja voi jumankekka, että toimii!