tiistai 6. toukokuuta 2008

syntymän päivää päivitetään



Kun 50-vuotispäivä lähestyy, saattaa kuka tahansa joutua paniikin valtaan avatessaan vaatekomeron oven. Mitä panna päälle, jos ne tai ne tai ne tai nekin tulevat syntymäpäivänä ovesta sisään, vaikka lehti-ilmoituksessa nimenomaan lukee: MATKOILLA. Ei ole taaskaan mitään päälle pantavaa, saattaa todeta hermostuneena (itselleni kyllä huomautettiin, että alastiko muka aina kuljet?).

Hätä ei ole yleensä sen näköinen kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Viisikymmenvuotiaalla on kaapissaan aivan varmasti musta takki, koska hautajaisia on ollut jo sen verran että hankinta on ollut tarpeen. Ellei ole, se kannattaa sinne hankkia, koska hautajaisilta ei nyt-vaan-voi-välttyä ja samoilla vaatteilla voi haudata sitten koko suvun. Kirppareilla on hyvin saatavilla mustia vaatteita - etenkin takkeja. Sitä paitsi musta takki on aina tyylikäs ja takin kanssa voi pitää niin pitkiä housuja kuin hamettakin ja siksi tässä ei paneuduta alaosaston oikeastaan lainkaan. Sen kun voi valita.


Musta korostaa värejä, joten takin alle kannattaa laittaa jotain värikästä. Kuvassa näkyvä oranssihuivi ja punainen t-paita on stailattu päivänsankarin värimaailman mukaisesti ja antaa juhla-asuun tarvittavan värin. Paita kannattaa valita huolella. Tässä nimenomaisessa stailauksessa otettiin huomioon päivänsankarin omat toiveet.


– Entäpä jos haluan päästä joistain vieraista eroon, hän kysyi huolestuneena, jolloin keksimme vaatteilla vihjailun. T-paita löytyi sattumalta kirjakauppa Sammakosta (nykyäänhän apteekeista saa pornoleluja ja postista suklaata ja, niin, kirjakaupasta vaatteita). Päivänsankari vain avaa takkinsa ja aremmat vieraat ehkä alkavat siinä vaiheessa vetää takkia päällensä eteisessä.

Tärkeä yksityiskohta takin rintapielessä on vasenpuoli, johon laitetaan rintamerkit ja muut ansiomerkit, jollaisen jokainen näppäräsorminen askartelee tuossa tuokiossa. Kuvassa näkyvä ansiomerkki on askarreltu komerosta löytyneistä lahjanauhoista ja keskelle on liimattu Tiimarista ostettu punainen jalokivi (tämä on totta: paperitarvikekaupasta saa jalokiviä). Sävyt sopivat hyvin toisiinsa ja punainen jalokivi kertoo päivänsankarin suuresta ja jalosta sydämestä.






Asia, jota Ei pidä missään nimessä unohtaa on alusvaatteet ja sukat. Pitsiä sen olla pitää !





Kuvan alushousut on löydetty kirpputorilta ja niissä on jopa kätevät pienet sivutaskut, johon tietenkin voi kätkeä tarpeen mukaan tarpeen mukaisia asioita.

Ja sukat sitten. Polvisukat ovat vallan kätevät, koska kuohuviiniä voi läikkyä housuille tai hameelle ja kesken juhlien päivänsankarin on päästävä eroon kastuneista vaatteista.

Näitä veikeitä polvisukkia saa edullisesti, mistä tahansa marketista. Pitsireunaisissa polviin asti ylettyvissä alushousuissa ja näissä polvisukissa voi juhlia jatkaa vaikka tanssimalla cancania aamuun asti.


Entäs sitten rintaliivit? Tähän asukokonaisuuteen ilmanmuuta mustat, jos nimittäin käy niin että juhlien edetessä sattuu jotain roiskahtamaan myös puserolle ja sekin on riisuttava, niin silti päivänsankarin kokonaistyyli säilyy eheänä, olkoonkin että päivänsankari olisi kuinka kuohuviinissä tahansa.


Tärkeintähän on: Tyylikäs Ilo.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tämä ei vaan osaa vielä laitella kuvia oikeaan järjestykseen, mutta ehkei sen niin väliä olekkaan.

SusuPetal kirjoitti...

Ei väliä, idea tuli selväksi:))

Olen ostanut tuolta Sammakosta joskus aikoinaan Charles Bukowski-paidan, joka mustanvärisenä käy myös hautajaisiin. Kätevää. Tuo punainen Kat-paita on kyllä aika makea.
Onneksi on kirjakauppoja, joista saa myös paitoja. Kätevää.

Anonyymi kirjoitti...

joo-o. tuo bukowski paita on tuttujuttu, hyvä ystäväni (mies) halusi sen ja ei löytynyt kuin naisten malleja. hymp-h.

vaan kyllä menee sekavaksi meikäläiselle, joka on tottunut siihen että ruokakauppa on eriasia kun vaatekauppa tai kirjakauppa.

kai sitä sit sopeutuu. kai.

(ei kai tarvii jos ei tahdo?)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat nuo kalsarit!! Tahtoo samanlaiset! :)

Rosa Majalis kirjoitti...

Minäkään en ole tottunut siihen, että kirjakaupoista saa vaatteita tai apteekista suklaata, vai miten päin se nyt meni... Viimeksi kun kävin kirjakaupassa, näin siellä myytävän myös perunoiden pesemiseen tarkoitettuja hanskoja. Siis mitä ihmettä? Itse hanskat olivat muuten hienot, mutta jokapäiväiseen käyttöön ne olivat aivan liian karkeat. Vaan tyyli ennen tarkoitusta. Hanskoja oli kaiken värisiä ja niissä luki "potato" selkämyksessä (vrt. kaikenlaisiin hassunhauskoihin teksti-pipoihin, esim. palikka-tekstillä varustettuun. Minä ainakin olisin mieluummin peruna kuin palikka tai isin tyttö). Voisikohan joku teistä tyylin suurista paimenista kirjoittaa tästä aiheesta joskus? Mielestäni peruna-hanskat pitäisi ehdottomasti saada tyylin edelläkävijöiden tietoisuuteen.

Pitsiset alushousut ovat upeat. Jos saisin tuollaiset, en vaivautuisi ylipäänsä laittamaan mitään niiden peitoksi. Saattaisin jopa käyttää niitä esim. housujen, legginsien tai sortsien päällä. On muuten nerokasta alkaa myymään pitkiä kalsareita nimellä leggins, ja sitten veloittaa niistä tuplahinta.

Milloin äänestys muuten vaihtuu vai onko tarkoitus äänestää samaa useampaan otteeseen?

SusuPetal kirjoitti...

Vastaan tuohon äänestysjuttuun eli olen tekemässä piakkoin koostetta vastauksista, katsotaan tuleeko uutta äänestystä.
Aiheita????

Anonyymi kirjoitti...

alushousut ovat alunperin amsterdamin eräältä kirpputorilta, sain ne syntymäpäivälahjaksi ystävältäni joka oli ostanut ne todennäköisesti 1980-luvulla.

että ulkomailla liikkuessaan kannattaa kyllä etsiä kirpputoreilta ne varsinaiset vaatehelmet!

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli minulle kuin tilauspostaus - nyt tiedän, miten pukeutua. Paita pitää vain hankkia, tosin onhan mulla se "Vittuile vaan...". Kysyn nyt, sopisiko se 50-v. juhlallisuuksiin? Lisäksi en omista pitsialkkareita, sen sijaan minulla on pitkä pitsialuhame, valkoinen ja paaaljon pitsiä? Että jos sellainen sitten. Sukat ovat ongelma, en minä ole tuollaisia nähnyt. Jos voisin käyttää niitä kurpitsa-tomaatti-ym. sukkia. Nehän ikäänkuin kuvastava jo kypsään ikään ehtineen lokittajan sielunelämää (ai, siis, mitä?). Kiitos, suurkiitos vinksuista! Minähän tosin olen matkoilla etelässä, Hakaniemessä, joka HS:ssa varmaan huomataan ;D

Anonyymi kirjoitti...

kai sitä nyt tässä iässä viimeistään saa pukeutua kuten tahtoo, tohtii ja haluaa. vaikka kääriytyisit kokonaan pitsiin ja vetäisit kurpitsatomaatti sukat jalkaasi.

hakaniemi onkin mahdottoman mainio etelänmatka kohde! voisiko täällä muuten myös antaa matkustusvinkkejä vaatevinkkien yhteydessä, tietenkin?

Araminta kirjoitti...

Tosi reipasta, itsenäistä tyyliä!
Erityisesti tuo koru sykähdytti. Tai no, erityisesti kaikki sykähdytti! :)